"Aivan niin, monseigneur."
"Olettakaamme, herra Böhmer, että myytte kaulanauhan kuudentoista sadan tuhannen livren hinnasta ja siitä viisitoista sataa tuhatta jaetaan kolmeksi eräksi, jotka lankeavat vuoden kuluessa. Sopiiko?"
"Monseigneur, silloin me häviämme viisikymmentä tuhatta livreä."
"Sitä en usko. Jos saisitte huomenna käteenne viisitoista sataa tuhatta livreä, joutuisitte pulaan; eihän jalokivikauppias osta sen hintaista maatilaa."
"Meitä on kaksi, yhtiömieheni ja minä."
"Sitä en kiellä, mutta sama se, teidän on sittenkin mukavampi joka kolmennesvuoden päästä nostaa viisisataa tuhatta eli kumpikin kaksisataa viisikymmentä tuhatta livreä."
"Monseigneur unohtaa, että nämä timantit eivät ole meidän. Jospa ne olisivat omiamme, olisimme niin rikkaita, ettei tarvitsisi huolehtia maksutavasta tai rahojen sijoittamisesta."
"Kenenkä ne siis ovat?"
"Kenties kymmenenkin saamamiehen; olemme ostaneet timantit vähin erin. Yhdestä olemme velkaa Hampuriin, yhdestä Neapeliin, toisesta Buenos-Ayresiin ja parista Moskovaan. Saamamiehemme odottavat kaulanauhan myymistä saadakseen maksun. Mahdollinen voitto on vain meidän omamme, mutta valitettavasti olemme siitä asti, kun tämä kovan onnen kaulanauha on ollut myytävänä, siis jo parin vuoden aikana menettäneet korkoja kaksisataa tuhatta livreä. Siitä arvaatte, jääkö meille voittoa."
Kardinaali keskeytti Böhmerin selitykset sanoen: