"Kuinka hän tähystelee, vai mitä?"
"Tosiaankin. Kukahan tuo mies lienee?"
"Mistä minä tiedän… Ehkä herra de Crosnen asiamiehiä."
"Luultavasti."
"Meidän kesken sanoen, ei herra de Crosne ole hallitusmiehenä herra de Sartinesin vertainen. Tunsitteko herra de Sartinesin?"
"En, monsieur, en."
"Hän olisi jo aikoja ottanut selville, mitä hommia teillä on. Tosin olette ryhtynyt varokeinoihin…"
Nyt soi kello.
"Herra lähettiläs soittaa", sanoi Beausire innokkaasti, alettuaan jo pitää keskustelua kiusallisena.
Sysäten reippaasti oven auki hän työnsi sen molemmilla puoliskoilla edemmäksi kaksi kumppaniaan, jotka olivat, toisella kynä korvan takana, toisella luuta kädessä, edellinen jonakin kirjurina, jälkimäinen siivojana, pitkäksyneet herrain puhelua ja halunneet ottaa siihen osaa, vaikkapa vain kuunnellen. Beausire arvasi, että toverit epäilivät häntä, ja päätti olla entistä valppaampi. Nyt hän kiirehti lähettilään luo, ensin salavihkaa puristettuaan kummankin ystävänsä ja osaveikkonsa kättä.