"Mutta kun sanotte noiden poliisimiesten tietävän kaikki, saavat he minut sittenkin kiinni."
"Ei ollenkaan; sieltä, minne nyt joudutte, ei teitä kukaan keksi. Sillä jos tultiinkin teitä tavoittamaan kotoa, niin ei tulla minun kotiini."
"Huu!" purki Oliva kauhuaan. "Teidän kotiinne… sinnekö nyt mennään?"
"Te olette hupsu", vastasi hänen saattajansa. "Ette näy enää muistavan sopimustamme. Minä en ole teidän rakastajanne enkä tahdokaan olla."
"Tarjootteko siis vankilaa?"
"Jos teistä on poliisivankila parempi, niin saatte mennä."
"Vai niin", sanoi Oliva peloissaan. "Minä jään teidän valtaanne; tehkää minulle, mitä hyväksi näette."
Ja niin Cagliostro vei Olivan Neuve-Saint-Gilles-kadulle, siihen taloon, jossa näimme hänen vastaanottavan Filip de Taverneyn. Sijoitettuaan hänet toiseen kerrokseen, pieneen huoneustoon, kauas palvelijain näkyvistä ja kaikesta silmälläpidosta sanoi Cagliostro:
"Teille täytyy hankkia parempi olo kuin mitä täällä on."
"Parempi olo! Mistä se tulisi?" nyyhkytti Oliva. "Voiko viihtyä ilman vapautta, kun ei saa kaupungilla käydä? Täällä on niin kolkkoa. Ei edes puistoa. Minä ihan kuolen."