Kenen on nälkä, se etsii maata ja pakenee taivasta, auringotonta ja siis onnettomalle hymyilemätöntä taivasta.
Siihen aikaan, mikä nyt on esillä, nimittäin huhtikuun puolivälissä, vaikeroitsi kolmesataa tuhatta onnetonta pakkasen ja nälän näännyttäminä yksistään Pariisissa, jossa ei ollut, koska muka ei ainoassakaan kaupungissa ollut useampia rikkaita, ryhdytty mihinkään toimiin köyhien pelastamiseksi sortumasta kylmän ja kurjuuden kynsiin.
Jo neljän kuukauden aikana oli tyly sää ajanut maaseudun köyhiä kaupunkeihin, niinkuin talven on tapana ajaa susia metsistä kyliin.
Ei ollut enää leipää eikä puita. Ei leipää niille, jotka kestivät kylmää, eikä puita niille, jotka tahtoivat leipää paistaa.
Kaikki varastonsa oli Pariisi ahmaissut yhdessä kuukaudessa; kauppiaskunnan esimies, varomaton ja kyvytön, ei osannut toimittaa, että Pariisiin, joka oli hänen haltuunsa uskottu, tuotaisiin kaupungin ympäriltä viiden penikulman matkalta kaksisataa tuhatta syltä puita, mitkä olivat saatavissa.
Menettelyään hän puolusti näin:
Kun oli pakkanen, esti se hevosia kulkemasta, ja kun oli suoja, ei riittänyt hevosia eikä rattaita. Ludvig XVI, aina hyvä, aina inhimillinen, aina ensimmäinen tarkkaamaan kansansa ruumiillisia tarpeita, vaikka sen yhteiskunnalliset tarpeet helpommin jäivät häneltä huomaamatta, myönsi aluksi kaksisataa tuhatta livreä rattaiden ja hevosten vuokraamiseen ja otti sitten niin yhdet kuin toisetkin pakkotilauksella valtion huostaan.
Kulutus oli kuitenkin edelleen tuontia suurempi. Täytyi rajoittaa ostoa. Kukaan ei saanut yleisestä halkotarhasta viedä enempää kuin, aluksi yhden kuorman ja sitten puoli kuormaa. Silloin nähtiin puuvaraston edustalla pitkät jonot ihmisiä, kuten myöhemmin nähtiin jonotettavan leipäpuotien ulkopuolella.
Kuningas jakeli almuiksi koko käsikassansa. Hän nosti kaupunkitullin tuloja kolme miljoonaa ja käytti nämä köyhien avustuksiin selittäen, että kipeidenkin tarpeiden piti väistyä ja vaieta pakkasen ja nälän vaatimusten tieltä.
Kuningatar puolestaan lahjoitti säästövaroistaan viisisataa tuhatta louisdoria. Luostarit, sairaalat, julkiset rakennukset muutettiin turvakodeiksi, ja samoin kuin kuninkaallisten linnojen portit, avautuivat myös muut ajoportit talonisäntien käskystä päästääkseen pihoille köyhiä, jotka tulivat kyyristelemään suuren nuotion ympärille.