"Ottaako rouva siis kääsit?" kysyi ajaja, puhuen perin saksanvoittoisesti.
"Otan, minä palaan pitkin katuja nähdäkseni nuotioita. Mutta kapeat kadut ovat vielä kuraisempia kuin bulevardit, ja siellä olisi paha liikkua reellä. Sitäpaitsi minun on tullut hiukan vilu, ja teidän kai myös, pikkuruinen?" lisäsi nainen kääntyen seuralaiseensa päin.
"On kyllä, madame", vastasi tämä.
"Ymmärrätte siis, Weber. Kääsit sinne määräpaikkaan!"
"Hyvä on, madame."
"Paljonko aikaa tarvitsette?"
"Puoli tuntia."
"Se sopii; katsokaapa, pikku ystävä, mitä kello on?"
Nuorempi nainen kopeloi turkisviittansa alla ja sai vaivoin katsotuksi, mitä kello oli, sillä, kuten sanottu, pimeys yhä tiheni.
"Neljännestä vailla kuusi", sanoi hän.