"Älkää menkö sinne, madame", sanoi toinen nainen innokkaasti. "Antakaa minun mennä."
"Saint-Clauden katu, sydänkäpyset", kuului iloinen ääni, "sitäkö tahdotte tietää?"
Molemmat naiset kääntyivät yhtaikaa sinne päin, mistä ääni tuli ja näkivät leipurin porttia vasten nojaavan sällin, jolla oli yllä mekko, mutta rinta ja sääret paljaina, vaikka oli jäätävän kylmä.
"Huh, alaston mies!" huudahti nuorempi nainen. "Ollaanko nyt villien maassa?"
Ja hän peräytyi jonkun askeleen ja lymysi seuralaisensa taakse.
"Vai Saint-Clauden katua te haette?" jatkoi leipurinsälli, joka ei lainkaan käsittänyt aihetta nuoremman naisen menettelyyn eikä pukuunsa tottuneena osannut aavistaa, että sillä oli keskipakoisvoima, jonka vaikutuksen juuri näimme.
"Niin juuri, mies hyvä, Saint-Clauden katua", vastasi vanhempi nainen, töintuskin hänkään hilliten naurunhaluaan.
"Se on helppo löytää, ja muuten voin lähteä teitä saattamaan", selitti hilpeä, jauhoinen nuorukainen, ja sanasta siirtyen toimeen hän lähti oitis harppaamaan pitkillä laihoilla koivillaan, joiden päissä oli niin laveat kenkärajat kuin veneet.
"Ei, ei", sanoi vanhempi nainen, joka varmaankaan ei huolinut esiintyä moisen oppaan seurassa. "Älkää vaivatko itseänne, vaan sanokaa meille, missä se katu on, ja me kyllä koetamme seurata neuvoanne."
"Ensimmäinen katu oikealle, madame", vastasi opas, hienotuntoisesti peräytyen.