"Ja sanottakoon mitä hyvänsä, mutta varmaankin on talossa vielä jäljellä makupaloja."
"Makupaloja, niinkö?"
"Niin juuri, totta vie! Herra de Balsamo katosi niin kiireesti, että häneltä edes jotakin unohtui."
"Mutta kuulkaapa, naapuri, kun talo on puoleksi palanut, mitä sinne oikeastaan unohtuisi?"
"Se on totta, voisitte hyvinkin olla oikeassa."
Ja vielä kerran katseltuaan rottaa he erosivat kauhuissaan siitä, että olivat niin paljon puhuneet niin salaperäisestä ja arkatuntoisesta asiasta.
Siitä saakka, kun tämä talo tai paremmin sanoen sen osa oli palanut, oli Balsamo todellakin ollut kadoksissa; taloa ei oltu kertaakaan korjattu, vaan oli jätetty asumattomaksi.
Jättäkäämme tämä vanha hotelli kolkkona ja kosteana ylenemään yön pimeyteen, parvekkeet lumen peitossa ja katto liekkien uurtamana, jos kohta emme tahtoneet sitä sivuuttaa hetkiseksi pysähtymättä kuin vanhan tutun eteen. Astuen sitten kadun poikki oikealle päin katselkaamme kapeata ja korkeata taloa, joka rajoittuen paksun muurin ympäröimään pieneen puutarhaan kohoaa harmaansinistä taivasta kohti kuin korkea, valkoinen torni.
Tämän talon harjalla ylenee savupiippu kuin ukkosenjohdatin, ja juuri sen kohdalla tuikkii korkeudessa loistava tähti.
Ylin kerros häipyisi näkymättömänä avaruuteen, ellei valonsäde punaisi kahta etusivun kolmesta akkunasta. Muut kerrokset ovat synkkiä ja pimeitä. Joko vuokralaiset nukkuvat? Säästävätkö he peittojen alle ryömineinä kynttilöitä ja puita, jotka tänä vuonna ovat niin kalliita? Ainakaan eivät nuo neljä huonekertaa anna mitään elon merkkiä, kun taas viides kerros ei ainoastaan elä, vaan vielä lisäksi säteilee aika pirteästi.