Kolkuttakaamme ulko-ovelle ja nouskaamme hämäriä portaita myöten; ne päättyvät tähän viidenteen kerrokseen, jonne meillä on asiaa. Seinää vasten nojaavat tikapuut johtavat ylimpään kerrokseen.
Ovessa riippuu sorkkarauta; rappusilla on olkimatto ja puinen naulakko.
Kun ensimmäinen ovi on avattu, joudumme pimeään ja tyhjään huoneeseen, siihen, jonka akkunassa ei ole valoa. Tämä kamari tekee eteisen virkaa, ja siitä päästään toiseen, jonka kalustoon ja yksityiskohtiin meidän sietää tarkoin tutustua.
Lattia tiilistä eikä puusta, karkeasti maalatut ovet, kolme kellastuneella sametilla päällystettyä, pajusta kyhättyä nojatuolia ja sohvan tapainen, joka vanhuuttaan kutistuneena on saanut patjansa röyhelöisiksi. Nuorena sellainen sohva läikehti ja ponnahteli, yli-ikäisenä se alistuu eikä enää istujaa nosta, ja kun se on voitettu, — kun sille istutaan, — niin se kirkuu.
Huomiotamme kiinnittää heti kaksi muotokuvaa seinällä. Kynttilä ja lamppu, toinen kolmijalkaisella sohvapöydällä, toinen uunin reunustalla, suuntaavat valonsa siten, että nämä kaksi kuvaa ovat polttopisteinä.
Ensimmäinen muotokuva on niin yleisesti tunnettu, että näköisyyden huomaa heti: poimuhattu, pitkulaiset, kalpeat kasvot, himmeä katse, suippoparta, kaulassa röyhelö; aivan ilmeisesti Henrik III, Ranskan ja Puolan kuningas [murhattiin v. 1589. — Suom. ].
Sen alla on huonosti kullatussa kehyksessä luettavana mustakirjaiminen nimikirjoitus:
HENRI DE VALOIS.
Toinen muotokuva, myöhemmin kullatussa kehyksessä, maalaukseltaan yhtä veres kuin edellinen on ikivanha, esittää nuorta naista, jolla on tummat silmät, hieno ja suora nenä, ulkonevat poskipäät, huulilla varova ilme. Päässä hänellä on kokonainen rakennus hiuksia ja silkkiteoksia, johon verraten Henrik III:n hattu on kuin myyränmätäs pyramidin rinnalla.
Tämän kuvan alle on samoin mustin kirjaimin piirretty: