"Yhtä suoraan, kuin juuri sanoin teille kiittäväni Jumalaa siitä, että hän kutsui luokseen isäni, voin lausua pahoittelevani, että Jumala on jättänyt äitini elämään."
Vieraat silmäilivät toisiaan, melkein väristen näin oudosta puhetavasta.
"Olisiko epähienoa, madame, pyytää teiltä tarkempaa selontekoa kovaonnisesta elämästänne?" kysyi vanhempi nainen.
"Epähienoa olisi minun puoleltani, jos väsyttäisin teitä luettelemalla kärsimyksiä, jotka eivät mitenkään voi kiinnittää mieltänne."
"Minä kuuntelen teitä", lausui majesteettisesti vanhempi vieras, johon nuorempi samassa loi varoittavan silmäyksen.
Rouva de la Motte oli myös hämmästyen huomannut, että toisen naisen äänessä oli käskevä sointu.
"Niin, minä kuuntelen siis", uudisti vieras hillitymmin, "jos tahdotte olla niin hyvä ja kertoa."
Ja tahtomattaankin tehden vastenmielisyyttä osoittavan liikkeen, joka epäilemättä johtui vihantunteesta, siirteli näin puhunut nainen hartioiden hytistessä jalkojaan, joita kosketus kylmään kivilattiaan jäädytti. Silloin nuorempi sysäsi hänen eteensä nojatuolinsa alla olevan jonkinlaisen jalkamaton, mutta tämä huomaavaisuus sai häneltä osakseen nuhtelevan katseen.
"Pitäkää matto itseänne varten, sisar, te olette minua arempi."
"Anteeksi, madame", sanoi kreivitär de la Motte, "olen äärettömästi pahoillani siitä, että vilustutte, mutta puut ovat viimeksi taas kallistuneet kuudella livrellä, niin että ne nyt maksavat seitsemänkymmentä livreä kuorma, ja minun varastoni loppui jo viikko sitten."