Isidor ei tuntenut ainoatakaan näistä nuorista miehistä. Mutta hänen hyvin tunnettu nimensä ja se erikoinen suopeus, jota prinsessa oli suvainnut osoittaa häntä tervehtiessään, vaikuttivat, että kaikki ojensivat hänelle kätensä.
Hänhän toi sitäpaitsi vereksiä uutisia siitä toisesta Ranskasta, joka eli ulkomailla. Jokaisella oli sukulainen tai ystävä prinssien hovissa. Isidor oli nähnyt koko sen maailman, hän oli kuin toinen sanomalehti.
Olemme jo maininneet, että Suleau oli ensimmäinen.
Suleau kannatteli keskustelua ja kaikki nauroivat äänekkäästi. Suleau oli ollut päivällä kansalliskokouksen istunnossa. Guillotin oli noussut puhumaan, oli kiitellyt keksimänsä koneen lempeää toimintaa, maininnut, kuinka suurenmoisesti saman päivän aamulla suoritettu koe oli onnistunut, ja pyytänyt, että hänelle suotaisiin kunnia korvata keksinnöllään kaikki kuoleman kojeet — teiliratas, hirsipuu, polttorovio, silpominen — jotka jatkuvasti olivat kauhistuttaneet Grève-toria.
Kansalliskokous, jota tämän uuden koneen sametinpehmeys oli hurmannut, oli ollut valmis hyväksymään sen.
Suleau oli sepittänyt kansalliskokouksesta, tohtori Guillotinista ja hänen koneestaan Exaudet-menuetin säveleeseen sovitetun laulun, joka julkaistaisiin hänen lehtensä seuraavan päivän numerossa.
Tämä laulu, jota hän hyräili ympäröivälle iloiselle joukolle, herätti niin kovaäänisen naurun, että kuningas, joka paraikaa saapui kuningattaren seurassa, kuuli sen jo eteisessä ja koska hän — kuningas-parka! — ei enää useinkaan nauranut, päätti hän tiedustella, mikä näinä surullisina aikoina voi aiheuttaa moisen iloisen mielialan.
On sanomattakin selvää, että airueen ilmoitettua kuninkaan saapuneen ja toisen ilmoitettua kuningattaren tulleen tyrehti kuiskailu, keskustelu ja nauru kuin taikaiskusta ja vaihtui kunnioittavaksi hiljaisuudeksi.
Kuninkaalliset astuivat sisälle.
Mitä enemmän vallankumouksen henki julkisesti riisti kuninkuudelta arvovaltaa, sitä enemmän — se täytyy myöntää — kasvoi yksityisesti todellisissa kuningasmielisissä kunnioitus, jolle antoivat uutta voimaa kuningasparia kohdanneet vastoinkäymiset. Vuosi 89 näki syvää kiittämättömyyttä, vuosi 93 näki mitä ylevintä uhrautuvaisuutta.