Suleau kumarsi.
»Minä en ole kansalliskokous», vastasi hän, »yrittääkseni rajoittaa kuninkaan valtaa. Minä olen hänen majesteettinsa uskollinen alamainen ja minun mielestäni kuningas voi tehdä kaikki mitä haluaa.»
»No niin, minä kuuntelen.»
»Sire», sanoi Suleau, »minä tottelen».
Ja niin hän lauloi puoliääneen, Exatidet-menuetin sävelen mukaan, laulunsa. Nuorten miesten nauru yltyi. Ja vaikka tämä kaikki ei kuninkaasta tuntunut kovinkaan huvittavalta, ei hän mielinyt ilmaista mielenliikutustaan, joka vastoin hänen tahtoaan kouristi hänen sydäntään.
»No niin, hyvät herrat», virkkoi kuningas, »te nauratte, mutta jospa tämä tohtori Guillotinin kone hyvinkin säästää poloisilta kuolemaantuomituilta hirveät kärsimykset! Mitä yhteiskunta haluaa, vaatiessaan rikollisen kuolemaa? Yksilön puhdasta ja yksinkertaista alistumista. Jos tähän alistumiseen liittyy tuskia, kuten on laita teilausta, silpomista sovellutettaessa, silloin ei harjoiteta oikeutta.»
»Mutta, sire», huomautti Suleau, »kuka sanoo teidän majesteetillenne, että tuska lakkaa, kun pää irroitetaan ruumiista? Kuka takaa, ettei elämä jatku molemmissa typistetyissä ruumiinosissa ja ettei kuoleva kärsi kaksinkertaisia tuskia tietäessään tämän kaksinaisuuden?»
»Siitä kysymyksestä väitelkööt ammattimiehet», sanoi kuningas. »Mikäli tiedän, on Bicêtressâ kokeiltu tällä koneella, vieläpä tänä aamuna. Oliko kukaan teistä mukana tässä kokeessa?»
»Ei, sire, ei, ei», sanoi miltei yhtaikaa kymmenkunta naurajaa.
»Minä olin, sire», virkkoi muuan vakava ääni.