»Sire», sanoi Gilbert, »tässä on kynä ja tuossa tuoli».
»Odottakaa, odottakaa», virkkoi Ludvig XVI, jonka oli vallannut konerakentajan into, »rauta on muovailtava vinosärmäiseksi, näin, kas tällaiseksi… ja minä takaan, että sillä voi katkaista viisikolmatta kaulaa yhteen menoon eikä terä tee tenää ainoassakaan.»
Hän oli tuskin lopettanut lauseensa, kun vihlova huuto, kauhun, miltei tuskan huuto kajahti hänen olkansa takaa.
Hän kääntyi nopeasti ja huomasi kuningattaren kalpeana, horjahdellen, tolkuttomana vaipuvan Gilbertin syliin..
Kuten muita oli kuningatartakin uteliaisuus kiihoittanut ja hän oli lähestynyt pöytää. Kumarruttuaan kuninkaan tuolin yli hän oli nähnyt puolisonsa olkapään takaa, juuri kun kuningas korjaili koneen pääosaa, saman kammottavan koneen, jonka Cagliostro oli hänelle näyttänyt kaksikymmentä vuotta takaperin Taverney-Maison-Rougen linnassa. [Kts. Lääkärin muistelmia, 15 luku. — Suom.]
Tämän nähdessään hän ei ollut kyennyt muuta kuin päästämään kauhean parahduksen. Elämä pakeni hänestä ikäänkuin tuo kohtalokas kone olisi jo käsitellyt häntä, ja kuten jo mainitsimme, hän vaipui pyörtyneenä Gilbertin syliin.
XIII
Ruumiin ja sielun lääkäri
Ymmärtää helposti, että tällaisen tapauksen jälkeen iltaseurustelu itsestään keskeytyi.
Vaikkei kukaan voinut arvata kuningattaren pyörtymisen syytä, pysyi itse tapaus tosiseikkana.