Nähdessään Gilbertin aloittaman ja kuninkaan korjaileman piirroksen oli kuningatar parahtanut ja pyörtynyt.
Sellainen huhu kierteli kutsuvierasten joukossa, ja kaikki, jotka eivät kuuluneet perheeseen tai eivät olleet edes läheisiä ystäviä, poistuivat.
Gilbert antoi kuningattarelle ensi avun.
Madame de Lamballe ei ollut suostunut siihen, että kuningatar vietäisiin kotiinsa. Se olisi ollutkin vaikeaa, prinsessa kun asui Flora-paviljongissa ja kuningatar Marsan-paviljongissa, joten siirtomatkaa olisi tullut koko palatsin pituus.
Kuninkaallinen sairas oli senvuoksi kannettu prinsessan makuuhuoneeseen ja pantu pitkälle leposohvalle. Naisille ominainen vaisto oli sanonut prinsessalle, että tähän tapaukseen kätkeytyi jokin synkkä salaisuus, ja hän oli karkoittanut kaikki, yksinpä kuninkaankin, sairaan lähettyviltä ja seisoi nyt leposohvan päässä hellän huolestunein ilmein odottaen, että Gilbertin hoito saisi kuningattaren palaamaan tajuihinsa.
Tuon tuostakin hän tiedusteli kuningattaren tilaa tohtorilta, joka itsekin kykenemättömänä kiirehtimään elämän palaamista voi rauhoittaa prinsessaa vain tavanomaisilla vakuutteluilla.
Nais-poloisen koko hermosto tuntui tosiaankin saaneen niin ankaran iskun, että hajusuolan käyttö ja ohimohieronta etikalla näyttivät aluksi ihan tuloksettomilta. Mutta vihdoin käsien ja jalkojen heikko nytkähtely todisti, että tajunta oli palaamassa. Kuningatar käänsi raukeasti päänsä oikealta vasemmalle kuin tuskallisesta unesta heräävä, huoahti syvään ja avasi silmänsä.
Mutta oli ilmeistä, että hänessä heräsi elämä aikaisemmin kuin järki. Jonkun tovin hän silmäili ympärilleen sekavin katsein kuin henkilö, joka ei tiedä, missä hän on ja mitä hänelle on tapahtunut. Mutta pian kevyt värähdys puistatti koko hänen ruumistaan. Häneltä pääsi heikko huudahdus ja hän nosti käden silmilleen kuin päästäkseen näkemästä jonkun hirveän esineen.
Hän muisti, mitä oli tapahtunut.
Kohtaus oli ohi. Gilbert, joka arvasi hyvin, että kohtauksen oli aiheuttanut yksinomaan henkinen syy, ja tiesi, kuinka vähän lääketiede pystyy sellaisia ilmiöitä parantamaan, aikoi jo poistua, kun kuningatar, joka kuin sisäisin silmin oli huomannut hänen aikeensa, ojensi kätensä ennenkuin Gilbert ehti astua askeltakaan, tarttui hänen käsivarteensa ja sanoi äänellä, joka oli yhtä hermostunut kuin sitä seurannut kädenliikekin: