»No, niin, mihin tällä kaikella pyritte, tohtori? Luuletteko saavanne minut rauhoittumaan katsellessani tätä kolmenkymmenen miljoonan, kuningatartaan ja kuningastaan vastaan kapinoivan ranskalaisen yleistä liittymää?»
»Ah, madame, älkää hairahtuko!» huudahti Gilbert. »Kansa ei suinkaan niskuroi kuningatartaan ja kuningastaan vastaan, vaan kuningatar ja kuningas kapinoivat kansaa vastaan. He puhuvat edelleenkin etuoikeutettujen ja kuninkuuden kieltä, kun heidän ympärillään puhutaan veljeyden ja uhrautumisen kieltä. Silmäilkää kerrankin näitä äkkipikaa järjestettyjä juhlia, madame, ja te näette miltei aina jollekin laajalle niitylle tai jonkun kukkulan laelle pystytetyn alttarin, alttarin puhtaan kuin Abelin rakentaman, ja tällä alttarilla lapsen, jota kaikki pitävät omanaan ja joka onnentoivotusten, uhriantien, lahjojen ja vuodatettujen kyynelten rikastuttamana muuttuu kaikkien lapseksi. No niin, madame, Ranska, se eilen syntynyt Ranska, josta teille puhun, on juuri tämä alttarille kohotettu lapsi, mutta alttarin ympärille eivät olekaan enää ryhmittyneet kaupungit ja kylät, vaan kansat, kansallisuudet. Ranska on Kristuslapsi, joka on syntynyt seimessä, nöyrien keskuudessa koko maailmaa pelastamaan ja kansat riemuitsevat sen syntymästä ja odottavat kuninkaitten notkistavan polvensa sen edessä ja tuovan sille vero-osuutensa… Italia, Puola, Irlanti, Espanja katselevat tätä eilen syntynyttä lasta, joka kannattelee niiden tulevaisuutta. Ne kohottavat kahlehditut käsivartensa sen puoleen ja huutavat: 'Ranska, Ranska, me olemme sinun avullasi vapaat!' Madame, madame», jatkoi Gilbert, »vielä on aikaa, ottakaa alttarilta lapsi ja ruvetkaa sen äidiksi!»
»Tohtori», vastasi kuningatar, »unohdatte, että minulla on toisiakin lapsia. Jos teen, mitä te sanotte, joudun luovuttamaan heidän perintöosuutensa vieraalle.»
»Siinä tapauksessa, madame», virkkoi Gilbert syvän alakuloisesti, »kietokaa ne lapset kuninkaalliseen viittaanne, Maria Teresian sotaviittaan ja viekää ne mukananne Ranskasta, sillä olette oikeassa, kansa syö teidät ja lapset kanssanne. Mutta aikaa ei ole tuhlata, rientäkää, madame, kiiruhtakaa!»
»Ettekä te vastusta tätä lähtöä, herra tohtori?»
»Kaukana siitä», vastasi Gilbert. »Nyt kun tiedän teidän todelliset tarkoitusperänne, minä autan teitä, madame.»
»No, sehän sopii mainiosti», sanoi kuningatar, »sillä minä tunnen erään aatelismiehen, joka on valmis toimimaan, uhrautumaan, kuolemaan!»
»Ah, madame», huudahti Gilbert kauhistuneena, »tarkoitatteko markiisi de Favrasia?»
»Kuka teille on sanonut hänen nimensä? Kuka teille on paljastanut hänen aikeensa?»
»Voi, madame, varokaa! Häntäkin vainoo kohtalokas enne.»