»Hyvä on. Kiitos, herra kenraali. Mutta sillä asialla ei ole kiirettä. Vasta kahdeksan, kymmenen päivän perästä tarvitsen häntä», lisäsi hän ja loi kreivi de Bouilléhen syrjäsilmäyksen, »häntä ja hänen oppilastaan. Lähetän hänen luokseen kamaripalvelijani Dureyn, joka on hänen ystäviään.»
»Ja hänen tarvitsee, sire, vain esittäytyä päästäkseen kuninkaan puheille. Hänen nimensä pätee tunnussanaksi. Jumala varjelkoon, sire, minua joutumasta nimitettäväksi vanginvartijaksi, ovenvartijaksi, avainkimpun haltijaksi! Milloinkaan ei ole kuningas ollut niin vapaa kuin te nyt olette. Minä tulinkin rukoilemaan teidän majesteettianne ryhtymään jälleen metsästyksiinne ja retkeilyihinne.»
»Oh, metsästyksiini! Ei, kiitos! Ja kuten huomaatte, minulla on nyt muuta mielessä. Retkeilyjeni laita on toinen; Versaillesista Pariisiin tekemäni matka on parantanut minut retkeilykuumeesta, ainakin niin isossa seurassa tehtävien retkeilyjen.»
Ja kuningas loi jälleen syrjäsilmäyksen nuoreen kreiviin, joka räpäyttämällä silmäluomiaan ilmoitti ymmärtäneensä kuninkaan sanojen tarkoituksen.
»Sanokaapa nyt, hyvä herra», virkkoi Ludvig XVI ja kääntyi puhuttelemaan nuorta kreiviä, »kuinka pian lähdette Pariisista palataksenne isänne luo».
»Sire», vastasi nuori mies, »lähden Pariisista parin kolmen päivän perästä, mutta en palatakseni Metziin. Isoäitini asuu Versaillesissa Réservoire-kadun varrella ja minun on käytävä häntä tervehtimässä. Ja lisäksi uskoi isäni huolekseni järjestää erään melko tärkeän perheasian, ja vasta kahdeksan kymmenen päivän perästä tapaan henkilön, jonka ohjeita minun on tässä asiassa noudatettava. Isäni luokse pääsen palaamaan siis vasta joulukuun alkupäivinä, ellei kuningas joistakin erikoissyistä toivo minun kiirehtivän paluuta Metziin.»
»En, monsieur», sanoi kuningas. »Ottakaa aikaa, käykää Versaillesissa, suorittakaa tehtävät, jotka markiisi on teille uskonut, ja kun olette niistä selviytynyt, menkää sanomaan hänelle, etten unohda häntä, että tiedän hänet uskollisimmaksi alamaisekseni ja että jonakin päivänä suosittelen häntä herra de Lafayettelle, jotta kenraali puolestaan suosittelisi häntä herra du Portailille.»
Lafayette hymyili teennäisesti kuullessaan tämän uuden viittauksen hänen kaikkivaltaansa.
»Sire», sanoi hän, »olisin jo aikoja sitten suositellut teidän majesteetillenne de Bouilléta, isää ja poikaa, ellei minulla olisi kunniaa olla heidän sukulaisensa. Pelko, että voitaisiin väittää minun käyttävän hyväkseni kuninkaan suosiota omaisteni eduksi, on tähän saakka pidättänyt minua tekemästä tätä oikeutta.»
»No, se sopii mainiosti, herra de Lafayette. Puhumme siitä myöhemmin, vai kuinka?»