»Salliiko kuningas minun huomauttaa, että isäni pitää epäsuosion osoituksena, suorastaan vihamielisenä tekona jokaista ylennystä, joka kokonaan tai osittain riistäisi häneltä mahdollisuuden palvella teidän majesteettianne.»
»Oh, se on ymmärrettävää, kreivi», virkkoi kuningas, »enkä minä salli, että herra de Bouillén asemaan kajotaan muulla tavalla kuin että se vieläkin paremmin vastaa sekä hänen että minun toiveitani. Jättäkää se herra de Lafayetten ja minun huolekseni ja lähtekää huvittelemaan, mutta älkää silti unohtako omia asioitanne. Hyvästi, herrat, hyvästi!»
Hän sanoi jäähyväisensä majesteetin ilmein, joka oli omituisena vastakohtana hänen arkipäiväiselle puvulleen.
Kas niin, — tuumi hän sitten oven sulkeuduttua, — luulenpa, että se nuori mies ymmärsi minut ja että kahdeksan, kymmenen päivän perästä minä saan tänne mestari Gamainin ja hänen oppilaansa auttamaan minua lukon teossa.
III
Vanhoja tuttuja
Samana päivänä, jolloin Louis de Bouillélla oli kunnia päästä ensin kuningattaren, sitten kuninkaan puheille, sattui kello viiden ja kuuden välillä Juiverie-kadun varrella olevan vanhan, synkän, ränstyneen talon kolmannessa ja viimeisessä kerroksessa kohtaus, jota nyt pyydämme lukijoitamme tulemaan katsomaan.
Edellytämme tietenkin, että tapaamme heidät Pont au Change-sillan päässä astumassa omista ajoneuvoistaan tai vuokrarattailta, aina sen mukaan, onko heillä varaa panna vuosittain kuusituhatta livreä ajuriin, hevosiin ja vaunuihin tai maksaa päivittäin kolmekymmentä souta yksinkertaisista, numeroiduista ajurinrattaista. Heidän kanssaan menemme Pont au Changen yli, tulemme Pelleterie-kadulle ja saatamme heitä Juiverie-kadulle, missä pysähdymme kolmannelle portille vasemmalta.
Tiedämme varsin hyvin, ettei tämä portti — jota talon asukkaat eivät edes viitsi sulkea, sillä he tietävät olevansa täysin turvattuja herrojen varkaiden öisiltä vieraskäynneiltä — ole erikoisen houkutteleva katsella. Mutta me tarvitsemme, kuten olemme jo maininneet, niitä vuokralaisia, jotka asuvat tämän talon ullakkohuoneissa, ja koska he eivät tule meitä tapaamaan, on meidän, rakas lukija tai lukijatar, mentävä urheasti heidän luokseen.
Katsokaa ensi töiksenne, että seisotte tukevasti jaloillanne, jottette kompastu siihen sitkeään liejuun, joka on pimeän ja ahtaan porttikäytävän pohjana, minne nyt tunkeudumme. Kietokaamme puku tiukempaan ympärillemme, jotteivät ne pääsisi edes hipaisemaan käytävästä lähtevien, kosteitten ja likaisten portaitten seiniä. Ahtaat rappuset luikertavat ylös kuin huonosti yhteen liitetyt käärmeenpalaset. Kohottakaamme nenämme alle hajuvesipullo tai painakaamme kasvoillemme tuoksunenäliina, jotta herkin ja aristokraattisin aisteistamme, hajuaisti, välttäisi vähäisimmänkin kosketuksen portaitten typenpitoisen ilman kanssa, jota joutuu hengittämään suun, sierainten ja silmien kautta. Pysähtykäämme lopuksi kolmannen kerroksen tasokkeelle oven eteen, jolle jonkun taiteilija-alokkaan viaton käsi on liidulla piirtänyt kuvioita, joita ensimmältä voisi luulla kabbalistisiksi salamerkeiksi, mutta jotka pian huomaa kehnoiksi yrityksiksi esittää Leonardo da Vincien, Rafaelien, Michelangelojen jaloa taidetta.