Monsieur tuli rohkeammaksi, korotti äänensä ja jatkoi puhutellen valtuuston jäseniä hieman vakuuttavammin:
»Mainittakoon yksikin teko, yksikin lause, joka poikkeaisi nyt esittämistäni periaatteista ja osoittaisi, että minkälaisiin olosuhteisiin minut on pantukin kuninkaan ja kansan onni olisi lakannut olemasta ajatusteni ja pyrkimysteni ainoa kohde. Tähän asti minulla on oikeus vaatia, että minua uskotaan. En ole milloinkaan muuttanut tunteitani ja periaatteitani enkä muuta niitä milloinkaan!»
Vaikka olemmekin romaaninsepittäjä, olemme hetkeksi tunkeutuneet historian alalle selostaessamme hänen kuninkaallisen korkeutensa pitkäveteisen puheen kaikessa laajuudessaan. Romaaninlukijoittenkin on hyvä tietää, minkälainen oli viidenneljättä vuoden ikäisenä prinssi, joka kuusikymmenvuotiaana tyrkytti meille hallitusmuodon, jota koristaa sen 14. pykälä.
Mutta koska emme mieli kohdella Baillyta sen huonommin kuin hänen kuninkaallista korkeuttansakaan, jäljennämme tähän Pariisin määrin vastauksen, kuten olemme jäljentäneet Monsieurin puheenkin.
Bailly vastasi:
»Monsieur, Pariisin valtuuston jäsenet tuntevat suurta tyytyväisyyttä, kun näkevät keskuudessaan rakastetun kuninkaansa veljen, Ranskan vapauden uudistajakuninkaan veljen. Teitä, kuninkaallisia veljeksiä, yhdistävät samat tunteet. Monsieur on osoittautunut kuningaskunnan ensimmäiseksi kansalaiseksi äänestäessään kolmannen säädyn hyväksi aateliston toisessa kokouksessa. Hän on ollut miltei yksin sillä kannalla muutaman tuiki harvan kansanystävän kanssa ja hän on lisännyt oikeamielisyyden arvon muihin kansan kunnioitusta ilmaiseviin arvonimiinsä. Monsieur on siis ensimmäinen kansalais-yhdenvertaisuuden alkuunpanija. Hän antaa siitä uuden todistuksen tulemalla tänään kaupunginvaltuuston puheille ja näyttämällä haluavansa, että häntä arvostellaan vain isänmaallisen mielialansa nojalla. Nämä tunteet merkitään talteen niissä selityksissä, jotka Monsieur halunnee antaa kansalliskokoukselle. Prinssi kulkee yleisen mielipiteen edellä, kansalainen panee arvon kansalaistoverinsa mielipiteelle, ja minä esitän Monsieurille tämän kokouksen nimessä ne kunnioituksen ja kiitollisuuden tunteet, jotka se on velkaa hänen mielialalleen, hänen kunnioittavalle läsnäololleen ja ennen kaikkea sille seikalle, että hän pitää niin suuressa arvossa vapaitten ihmisten arvostelua.»
Koska Monsieur ilmeisesti oivalsi, että vaikka Bailly ylistikin näin kaunopuheisesti hänen menettelyään, voitiin tätä menettelyä arvioida eri tavoilla, vastasi hän kasvoilla se isällinen ilme, jonka hän osasi niin taitavasti valita, milloin siitä saattoi olla hänelle hyötyä.
»Hyvät herrat, täyttämäni velvollisuus on ollut kiusallinen
hyveelliselle sydämelle, mutta olen saanut kauniin palkkion niistä
tunteista, jotka tämä kokous on minulle ilmaissut, ja minun suuni
aukenee enää vain pyytämään armoa niille, jotka ovat minua loukanneet.»
Kuten huomataan, ei Monsieur velvoittanut itseään eikä kokousta mihinkään. Kenelle hän pyysi armoa? Ei Favrasille, sillä kukaan ei tiennyt, oliko Favras syyllinen, eikä Favras sitäpaitsi ollut loukannutkaan Monsieuria.
Ei, Monsieur pyysi yksinkertaisesti armoa häntä syyttävän julistuksen nimettömälle kyhääjälle, mutta tämä kyhääjä ei kaivannut armoa, koska hän oli tuntematon.