Hän oli, kuten kaikki muutkin, tähän saakka uskonut kuninkaan vilpittömään mieleen.
XV
Aatelismies
Tämä kuninkaan vierailu kansalliskokouksessa oli tapahtunut helmikuun 4 päivänä 1790.
Lähes kaksi viikkoa myöhemmin, toisin sanoen saman kuun 17 ja 18 päivien välisenä yönä Châteletin kuvernöörin poissaollessa — hän oli päivemmällä pyytänyt ja saanut loman mennäkseen Soissonsiin kuolevaa äitiään tervehtimään ilmestyi vankilan portille muuan mies, mukanaan poliisipäällikön varmentama määräys, jonka nojalla tulijalla oli oikeus päästä todistajitta keskustelemaan markiisi de Favrasin kanssa.
Emme uskalla sanoa, oliko määräys oikea vai väärennetty, mutta kaikissa tapauksissa apulaiskuvernööri, joka herätettiin sitä tarkastamaan, hyväksyi sen oikeaksi, koskapa määräsi, että myöhäisestä hetkestä huolimatta määräyksen esittäjä opastettaisiin herra de Favrasin koppiin.
Minkä jälkeen, luottaen vankilan sisä- ja ulkovartijoitten tarkkaan vartijatoimeen, hän palasi vuoteelleen jatkaakseen näin ikävästi keskeytettyä yöuntansa.
Vieras väitti, että ottaessaan salkusta poliisipäällikön määräystä hän oli pudottanut jonkun tärkeän paperin, otti lampun ja haki paperia lattialta, kunnes näki Châteletin apulaispäällikön poistuvan huoneeseensa. Silloin hän selitti, että arveli unohtaneensa paperin yöpöydälleen, mutta pyysi kuitenkin, että jos paperi löydettäisiin, se annettaisiin hänelle, kun hän poistuisi vankilasta.
Sitten hän antoi lampun häntä odottavalle vartijalle ja kehoitta tätä opastamaan hänet herra de Favrasin koppiin.
Vartija aukaisi erään oven, päästi tuntemattoman ohitseen, meni sitten itsekin ja sulki oven jälkeensä.