»Herra markiisi, te tiedätte, että jos haluatte pelastua, teidän tarvitsee lausua vain sana.»
Vastaamatta kuolemaantuomittu aloitti lukemisensa.
Hän luki lujalla äänellä eikä hänen äänensä ilmaissut pienintäkään mielenliikutusta. Kun lukeminen oli päättynyt, puhui hän ympäröivälle joukolle:
»Valmiina astumaan Jumalan kasvojen eteen minä annan anteeksi niille, jotka vastoin omaatuntoaan ovat syyttäneet minua rikollisista hankkeista. Rakastin kuningastani, kuolen uskollisena tälle tunteelleni. Minä näytän esimerkin ja toivon, että sitä seuraavat monet ylevät sydämet. Kansa vaatii suurin äänin minun kuolemaani, se tarvitsee uhrin. Hyvä, olen mielissäni, että kohtalo on valinnut juuri minut eikä ketään heikkoa sydäntä, joka ansaitsemattoman rangaistuksen edessä joutuisi epätoivoon. Ellei minulla nyt ole täällä muuta tehtävää kuin mitä olen jo tehnyt, niin jatkakaamme matkaa, hyvät herrat.»
Matkaa jatkettiin.
Notre-Damen portailta ei ole pitkä matka Grève-torille ja kuitenkin rattaat laahustivat tätä taivalta kokonaisen tunnin.
Vihdoin saavuttiin torille.
»Herrat», sanoi Favras, »saanko poiketa hetkeksi kaupungintaloon?»
»Haluatteko tehdä jonkun tunnustuksen, poikani?» kysyi hengenmies vilkkaasti.
»En, isä. Haluan vain sanella kuolintestamenttini. Olen kuullut kerrottavan, että kuolemaantuomitulle, joka on pidätetty valmistumattomana, suodaan viimeisenä armonosoituksena tilaisuus tehdä kuolintestamenttinsa.»