Kolme mustiin puettua miestä oli siellä häntä odottamassa, ja näiden kolmen miehen joukossa Favras tunsi saman virkamiehen, joka oli puhutellut häntä Notre-Damen edustalla.
Koska kuolemaantuomitun kädet oli sidottu eikä hän siis voinut kirjoittaa, alkoi hän sanella testamenttiaan.
Paljon on puhuttu Ludvig XVI:n testamentista, sillä kuninkaitten testamentista puhutaan paljon. Edessämme on herra de Favrasin testamentti ja me sanomme yleisölle vain seuraavat sanat: »Lukekaa ja verratkaa.»
Kun testamentti, oli saneltu, pyysi Favras sen lukeakseen ja allekirjoittaakseen.
Hänen kätensä irroitettiin siteistä. Hän luki testamentin, korjasi kolme kirjoitusvirhettä, jotka sihteeri oli tehnyt, ja kirjoitti jokaisen sivun alareunaan sanat: »Mahi de Favras.»
Sen tehtyään hän ojensi kätensä jälleen sidottaviksi. Sen työn suoritti teloittaja, joka ei ollut hetkeksikään poistunut hänen takaansa.
Testamentin sanelu oli vaatinut aikaa pari tuntia. Aamusta saakka odotellut joukko hermostui kovin. Mukana oli paljon kelpo porvareita, jotka olivat saapuneet paikalle tyhjin vatsoin laskien pääsevänsä haukkaamaan aamiaista teloituksen jälkeen ja jotka olivat saaneet paastota tähän saakka.
Pian alkoikin kuulua samaa uhkaavaa, hirveää murinaa, jota oli kuultu tällä samalla torilla silloin kun de Launay murhattiin, Foulon hirtettiin ja Berthier raadeltiin kuoliaaksi.
Väkijoukko alkoi sitäpaitsi uskoa, että Favras oli päästetty pakoon jostakin takaportista.
Tässä tilanteessa jotkut jo ehdottivatkin, että Favrasin asemasta hirtettäisiin viranomaiset ja kaupungintalo hajoitettaisiin maan tasalle.