Onneksi kellon yhdeksättä käydessä vanki tuli jälleen esille. Vartiokujan muodostaneille sotilaille oli pantu soihtu käteen. Kaikki torirakennusten ikkunat oli valaistu. Vain hirsipuu oli jäänyt salaperäiseen, hirveään pimentoon.
Kuolemaantuomitun esiintuloa tervehti yksimielinen riemuhuuto ja tuo torin täyteinen viisikymmentuhantinen joukko alkoi liikehtiä.
Nyt oltiin ihan varmoja, ettei vanki ollut karannut eikä enää karkaisikaan.
Favras silmäili ympärilleen.
Sitten hän puheli itsekseen huulilla hänelle ominainen ivahymy:
— Ei ainoitakaan vaunuja. Ah, ylhäisö unohtaa helposti! Se on ollut kohteliaampi kreivi de Hornille kuin minulle.
»Se johtuu siitä, että kreivi de Horn oli murhaaja, mutta sinä olet marttyyri», virkkoi muuan ääni.
Favras kääntyi ja huomasi hallikantajan, jonka hän oli matkallaan jo kahdesti tavannut.
»Hyvästi, herra», sanoi Favras. »Toivon, että tarpeen tullen todistatte minun hyväkseni.»
Ja lujin askelin hän laskeutui rattailta ja asteli mestauslavaa kohden.