»Tunnen tehtäväni laadun, madame. Tiedän, että se on suunnaton. Mutta se ei ole suurempi kuin minun tahtoni, se ei ole minun alttiuttani voimakkaampi. Kun olen varma kuningattareni harrastuksesta ja kuninkaani luottamuksesta, käyn työhön käsiksi.»
»Ellei muusta ole kysymys, herra de Mirabeau, vakuutan, että tulette saamaan molemmat.»
Ja hän tervehti Mirabeauta sillä lumoavalla hymyllä, joka hänelle valloitti kaikkien sydämet.
Mirabeau oivalsi, että vierailu oli päättynyt.
Politiikan miehen ylpeys oli tyydytetty, muttei aatelismiehen turhamaisuus.
»Madame», sanoi hän kunnioittavan ja rohkean kohteliaasti, »kun teidän korkea äitinne, keisarinna Maria Teresia, soi jollekin alamaiselleen kunnian päästä hänen vieraakseen, ei hän lausunut milloinkaan hyvästiä sallimatta tämän suudella hänen kättänsä».
Ja hän jäi odottamaan.
Kuningatar silmäili tätä kahlehdittua leijonaa, joka ei muuta pyytänyt kuin saada heittäytyä hänen jalkoihinsa. Huulilla voitonriemuinen hymy hän sitten ojensi hitaasti kauniin kätensä, joka oli kylmä kuin alabasteri ja miltei yhtä kuultava kuin sekin.
Mirabeau kumartui painamaan huulensa tälle kädelle ja kohottaen sitten ylpeänä päänsä hän sanoi:
»Madame, tämä suudelma on pelastanut kuninkuuden!»