Olemme maininneet, että tämä pyörtyminen oli erikoisesti koskenut Billotiin ja saanut hänet pyytämään Gilbertiltä lomaa, jonka tämä oli hänelle suonutkin.
Koko pitkän matkan kuluessa Billot oli kysellyt Pitoulta tämän pyörtymisen yksityisseikkoja, sillä tuo kelpo maanviljelijä rakasti kyllä maatilaansa, tuo kunnon aviomies rakasti kyllä vaimoaan, mutta yli kaiken hän rakasti tytärtään Catherinea.
Ja kuitenkin hänen vankkumaton kunniantuntonsa, hänen horjumaton käsityksensä oikeasta tekisivät hänestä tilaisuuden tullen yhtä taipumattoman tuomarin kuin hän oli hellä isä.
Pitou vastaili hänen kysymyksiinsä.
Hän oli löytänyt Catherinen maantieltä ja luullut tyttöä kuolleeksi. Epätoivoissaan hän oli nostanut hänet käsivarsilleen ja laskenut hänet polvilleen. Silloin hän oli huomannut tytön vielä hengittävän ja oli juoksujalkaa kantanut hänet maatilalle, missä hän emäntä Billotin avulla oli pannut hänet sänkyyn.
Emännän voihkiessa ja voivotellessa hän oli rajusti viskannut vettä
Catherinen kasvoille. Kylmä, raikas vesi pani tytön avaamaan silmänsä.
Nähtyään hänen tointuneen, — oli Pitou lisännyt, — hän oli arvellut,
ettei häntä kaivattu maatilalla, ja oli palannut kotiinsa.
Lopun, toisin sanoen Sebastienia koskevat uutiset, oli ukko Billot jo kerran kuullut, ja se kerta oli hänelle riittänyt.
Siitä johtui, että Billot palasi ehtimiseen Catherineen ja jännitti kaikki ajatuksensa tyttöä kohdanneeseen tapaturmaan ja sen mahdollisiin syihin.
Tämä ajatustoiminta kiteytyi Pitoulle esitettyihin kysymyksiin, joihin
Pitou vastasi valtioviisaasti: »En tiedä».
Pitoulle on luettava ansioksi tämä vastaus: »en tiedä», sillä, kuten muistamme, oli Catherine julman avomielisesti tunnustanut hänelle kaikki, joten Pitou siis kyllä tiesi.