Kuten oli luvannut, lähti Billot huoneesta sitten kun oli syleillyt tytärtään. Mutta hän poistui kulmat kurtussa, katse synkkänä ja itsekseen jupisten:
»Niin, niin, oli tosiaankin jo aika minun palata kotiin.»
Ja hän meni keittiöön, minne hänen vaimonsa koneellisesti seurasi häntä ja minne Pitoukin olisi mennyt perässä, ellei tohtori olisi nykäissyt häntä nutunhihasta ja sanonut:
»Älä lähde talosta, minulla on sanottavaa sinulle jotakin.»
Pitou pyörähti kummissaan takaisin ja aikoi tiedustella tohtorilta, mihin häntä tarvittaisiin, mutta salaperäisen näköisenä tohtori kohotti vaitiolon merkiksi sormen huulilleen.
Pitou seisoi paikallaan keittiössä hievahtamattomana ja muistutti tavallaan, pikemmin naurettavasti kuin runollisesti, niitä antiikin ajan jumalia, jotka jalka maahan juuttuneena oli pantu naapuritilusten rajapyykeiksi.
Viiden minuutin kuluttua Catherinen huoneen ovi aukeni jälleen ja sisältä kuului Pitouta kutsuvan tohtorin ääni.
»No, mitä nyt?» kysyi poika havahtuen siitä syvästä uinailusta, johon hän näytti vaipuneen. »Mitä haluatte, herra Raynal?»
»Tule auttamaan matami Clémentia ja kannattelemaan Catherinea, kun minä isken hänestä suonta kolmannen kerran.»
»Kolmannen kerran!» sopersi emäntä Billot. »Hän aikoo iskeä tyttärestäni suonta kolmannen kerran! Voi, hyvä jumala, hyvä jumala!»