Kuningatar
Kenraali de Lafayette ja kreivi Louis de Bouillé nousivat Marsan-paviljongin pikkuportaita ja ilmoittautuivat ensimmäisen kerroksen huoneistossa, missä kuningas ja kuningatar asuivat. [Romaani on suoranaista jatkoa »Kreivitär de Charnylle». — Suom.]
Kaikki ovet avautuivat Lafayettelle. Vartiosotilaat tekivät kunniaa kivääreillään, kamaripalvelijat kumarsivat, sillä he tunsivat helposti kuninkaan palatsin hovimestarin, kuten Marat sanoi.
Kenraali opastettiin ensin kuningattaren luo; kuningas oli työpajassaan ja hänen majesteetilleen mentiin ilmoittamaan heidän tulostaan.
Kreivi de Bouillé ei ollut nähnyt Marie-Antoinettea kolmeen vuoteen.
Näiden kolmen vuoden aikana olivat valtiosäädyt kokoontuneet, Bastilji oli vallattu, ja lokakuun 5 ja 6 päivä oli eletty.
Kuningatar oli ehtinyt neljänteenneljättä ikävuoteensa, »liikuttavaan ikäkauteen», sanoo Michelet, »jota Van Dyck on niin mielellään maalannut, kypsyneen naisen, äidin ikäkauteen ja Marie-Antoinettesta puhuttaessa erikoisesti kuningattaren ikäkauteen».
Kuluneitten kolmen vuoden aikana oli kuningatar saanut tuta sydämen ja mielen suruja, kokea lemmen ja itserakkauden tuskia. Nämä neljäneljättä ikävuotta ilmenivät tässä naispoloisessa silmien seutuvilla lievinä, sinertävinä helmiäisvivahduksina, jotka juoruavat vuodatetuista kyynelistä, unettomista öistä ja jotka paljastavat räikeimmin sen syvän sielunsairauden, josta nainen — kuningatar tai kuka muu tahansa — ei parane, jos se on häneen iskenyt.
Vangittu Maria Stuart oli samanikäinen, kun hänen voimakkaimmat intohimonsa heräsivät, kun Douglas, Mortimer, Norfolk ja Babington rakastuivat häneen, uhrautuivat ja kuolivat hänen hyväkseen.
Nähdessään tämän vangitun, vihatun, soimatun ja uhatun kuningattaren — lokakuun 5 päivä oli osoittanut, etteivät nämä uhkailut olleet pelkkiä sanoja — tunsi nuori Louis de Bouillé ritarillisessa sydämessään syvää sääliä.