»Mikä hyvä, uhrautuva sydän!» mutisi Catherine saatellen katseillaan lähtöä tekevää Pitouta.
Tämän pitkän keskustelun uuvuttamana hän vaipui sitten takaisin pielukselleen.
Kymmenen minuutin perästä nuoren tytön olisi ollut mahdoton sanoa, oliko äskeinen keskustelu selvästi tajuttua todellisuutta vai hourailun synnyttämä haavekuva, mutta yksi seikka oli varma, se näet, että elähdyttävä suloinen raikkaus virtasi hänen sydämestään hänen kuumeisten, pakottavien jäsentensä äärimmäisiin sopukkoihin saakka.
Kun Pitou astui keittiöön, kohotti emäntä Billot päänsä.
Emäntä Billot ei ollut kolmeen päivään ollut levolla eikä nukkunut.
Kolmeen päivään hän ei ollut poistunut takan pimentoon asettamaltaan rahilta. Sieltä hän saattoi nähdä edes tyttärensä huoneen oven, kun häneltä oli kielletty pääsy hänen luoksensa.
»No?» kysyi hän.
»No niin, emäntä Billot, hänen laitansa on hyvin», vastasi Pitou.
»Minne olet siis nyt menossa?»
»Menen Villers-Cotteretsiin.»