Ja Pitou tarttui hattuunsa.
»Herätänkö muori Clémentin?» kysyi hän.
»Oh, ei tarvitse, anna hänen nukkua, vaimorukan… Minä en kaipaa nyt mitään muuta… kuin…»
»Kuin… mitä?» uteli Pitou.
Catherine hymyili.
»Ah, niin, minä käsitän», mutisi lemmenlähetti… »kuin herra Isidorin kirjettä».
Lyhyen äänettömyyden perästä hän virkkoi:
»No niin, olkaa rauhassa, jos kirje on tullut, saatte sen; ellei se ole tullut…»
»Ellei se ole tullut?» kertasi Catherine tutkivasti.
»Ellei se ole tullut, niin… teidän tarvitsee vain katsella minua niinkuin äsken katselitte, hymyillä minulle niinkuin äsken hymyilitte, sanoa minua vielä kerran kunnon Pitouksi ja hyväksi ystäväksenne… niin, ellei se ole tullut, lähden noutamaan sen Pariisista.»