»Se merkitsee, neiti Catherine, sitä, että Torinoon ovat kerääntyneet kaikki prinssit, prinsessat ja emigrantit, Artoisin kreivi, Condén prinssi, madame de Polignac, lyhyesti, joukko roistoja, jotka vehkeilevät kansaa vastaan ja joilta kerran vielä kaula katkaistaan, toivottavasti tohtori Guillotihin keksimällä, hyvin nerokkaalla koneella.»
»Oh, herra Pitou…»
»Mitä nyt, neiti Catherine?»
»Nyt te olette yhtä julma kuin palatessanne ensimmäisen kerran
Pariisista.»
»Julma… minäkö? Ah, se on totta! Niin, niin, niin herra Isidor on noita samaisia aristokraatteja! Ja te pelkäätte hänen puolestaan…»
Ja huokaistuaan raskaasti, kuten jo monesti tämän keskustelun aikana, hän jatkoi:
»Älkäämme puhuko siitä enempää. Puhukaamme teistä, neiti Catherine, ja kuinka minä voisin palvella teitä.»
»Rakas Pitou», virkkoi Catherine, »tänään saamani kirje ei varmaankaan ole ainoa, jonka saan…»
»Ja te haluatte, että minä kävisin noutamassa nekin?»
»Pitou… koska olet aloittanut niin ystävällisesti…»