Jos tilaus ei valmistuisi määrätyksi hetkeksi, saisi räätälimestari vastata tapahtuneesta vahingosta, sillä Villers-Cotteretsin ja tähän piirikuntaan kuuluvien kaupunkien yhteinen liittojuhla vietettäisiin seuraavana sunnuntaina heti mainitun lauantain jälkeen.
Tähänkin ehtoon mestari Dulauroy suostui kuten kaikkiin muihinkin.
Kello yhdeksältä aamulla oli tämä suuri asia saatu päätetyksi.
Kello puoli kymmenen Pitou palasi Haramontiin ennakolta ylpeillen siitä yllätyksestä, jonka hän valmistaisi kansalaisilleen.
Kello yksitoista rummunlyöjä hälytti kaartin koolle.
Kello kaksitoista kansalliskaarti marssi täysissä aseissa ja totuttuun tapaansa täsmällisesti kylän torille.
Tunnin kestäneen harjoituksen jälkeen, josta tämä kelpo kansalliskaarti sai päällikkönsä kiitokset ja eläköön-huutoja niiden naisten, lapsien ja ukkojen taholta, jotka lopen innostuneina katselivat tätä liikuttavaa kohtausta, Pitou kutsui luoksensa kersantti Claude Tellierin ja luutnantti Désiré Maniquetin ja käski näiden koota miehensä ja kehoittaa heitä hänen, Pitoun, tohtori Gilbertin, kenraali Lafayetten ja itsensä kuninkaan nimessä menemään Villers-Cotteretsin räätälin, mestari Dulauroyn luo, jolla olisi heille tärkeää asiaa.
Rummunlyöjä rummutti miehet riviin. Kersantti ja luutnantti, jotka tiesivät asiasta yhtä vähän kuin miehistökin, esittivät miehilleen päällikön käskyn sanasta sanaan. Sitten kajahti Pitoun voimakas ääni: »Hajalle!»
Viittä minuuttia myöhemmin Haramontin kansalliskaartin yksineljättä rivimiestä ynnä kersantti Claude Tellier ja luutnantti Désiré Maniquet juoksivat kuin irtipäästetyt ajokoirat Villers-Cotteretsin maantiellä.
Illalla Haramontin molemmat soittoniekat pitivät kapteenille soittajaiset. Ilmassa sinkoili räjähdyspommeja, raketteja sekä roomalaisia kynttilöitä ja eräät, tosin hieman humalaiset äänet huusivat tuolloin tällöin: