Mestari Dulauroy aloitti — kuten tällaisissa tilaisuuksissa on tapa — kyselemällä asianomaisten miesten kokoa; näihin kysymyksiin Pitou vastasi luettelemalla Haramontin kansalliskaartin kuuluvien kolmenneljättä miehen, upseerien, aliupseerien ja sotilaitten, nimet.
Koska mestari Dulauroy tunsi jo ennestään kaikki nämä miehet, oli helppoa arvioida miesten koko ja pituus. Kynä ja liitu kädessä räätälimestari selitti, ettei hän voinut valmistaa kolmeaneljättä nuttua ja yhtä monta housuparia huokeammalla kuin kolmellaneljättä louisdorilla.
Eikä Pitou saisi tähän hintaan vaatia vallan uutta kangasta.
Pitou piti hintaa kohtuuttomana ja väitti omin korvin kuulleensa kenraali Lafayetten itsensä sanovan, että hän oli vaatettanut Ranskan kansalliskaartin kolme miljoonaa miestä viidelläkolmatta livrellä miehen, toisin sanoen seitsemälläkymmenelläviidellä miljoonalla koko joukon.
Mestari Dulauroy vastasi, että niin isosta urakasta hyötyi kokonaisuudessaan, vaikka pikkuseikoissa joutuikin kärsimään, mutta kaikki mitä hän voisi tehdä — ja se oli hänen viimeinen sanansa — oli vaatettaa Haramontin kansalliskaarti kahdellakolmatta frangilla miehen ja koska hänellä lisäksi olisi puuhasta ennakkokuluja, voisi hän ryhtyä koko puuhaan ainoastaan käteismaksua vastaan.
Pitou otti taskustaan kourallisen kultarahoja ja selitti, ettei sillä taholla ollut estettä, mutta hinta oli rajoitettava, ja lisäsi, että jos mestari Dulauroy kieltäytyisi valmistamasta kolmeaneljättä nuttua ja kolmeaneljättä housuparia viidelläkolmatta louisdorilla, menisi hän tarjoamaan tämän työn mestari Blignylle, mestari Dulauroyn ammattitoverille ja kilpailijalle. Hän oli antanut etusijan mestari Dulauroylle sen vuoksi, että tämä oli täti Angéliquen ystävä.
Pitoulla ei tosiaankaan ollut mitään sitä vastaan, että täti Angélique saisi kiertoteitse tietää, että hän, Pitou, loi kultaa lapiolla, ja hän oli varma, että räätälimestari jo samana iltana kertoisi tädille, mitä oli nähnyt, toisin sanoin, että Pitou oli äveriäs kuin Kroisos-vainaja.
Uhkaus, että tämä huomattava tilaus annettaisiin jonkun toisen suoritettavaksi, vaikutti, ja mestari Dulauroy suostui Pitoun vaatimuksiin. Pitou vaati lisäksi, että hänen pukunsa joka olisi tehtävä uudesta kankaasta — hän ei välittänyt kankaan hienoudesta, hän piti enemmän karkeasta kuin hienosta — valmistettaisiin, olkalaput mukaanluettuina, kaupanpäällisinä.
Tämä vaatimus johti yhtä pitkään ja kiihkeään kiistaan kuin edellinenkin oli ollut, mutta jälleen Pitou selviytyi voittajana yhä sen hirveän uhkauksen turvin, että hankkisi mestari Blignyltä, mitä ei voinut mestari Dulauroylta saada.
Kiistan tulos oli, että mestari Dulauroy sitoutui seuraavaksi lauantai-illaksi valmistamaan yksineljättä nuttua ja yhtä monta housuparia sotamiehille, kaksi nuttua ja kahdet housut kersantille ja luutnantille sekä yhden nutun ja yhdet housut kapteenille, olkalapuin koristetun kokopuvun.