Mutta jotta tämä muistomerkki saataisiin vastaamaan kahdenlaista arvoaan, hengellistä ja yhteiskunnallista, oli koko kunnan rikkauksia veroitettava siihen tarkoitukseen.
Meidän täytyy myöntää, että jokainen olikin auliisti tarjonnut rikkauksistaan tätä suurta juhlaa varten: kuka oli lahjoittanut maton, kuka alttariliinan, yksi silkkiverhot, toinen pyhimystarinaa esittävän taulun.
Mutta koska lokakuussa sää yleensä on kovin epävakainen ja ilmapuntari harvoin osoittaa kaunista ilmaa Skorpionin merkeissä, ei kukaan ollut tuonut lahjaansa ennakolta, vaan jokainen oli odottanut juhlapäivää kantaakseen silloin roponsa esille.
Aurinko nousi kello puoli seitsemän, kuten sen tapa on tähän vuodenaikaan, ennustaen säteittensä helakkuudella ja hehkulla sellaista kaunista syyspäivää, jota toisinaan voi verrata kevään ihanimpiin päiviin.
Kello yhdeksältä aamulla isänmaan alttari oli vaatetettu uhkealla Aubusson-matolla, joka puolestaan oli verhottu pitsein koristetulla vaatteella. Ylinnä oli taulu, joka kuvasi Johannes Kastajaa saarnaamassa aavikolla. Taulun yläpuolella kaartui samettinen, kultaripsinen telttakatto, josta riippuivat uhkeat, kirjaillut verhot.
Juhlamessussa tarpeelliset välineet oli tietenkin kirkon toimitettava paikalle. Siitä puolesta ei siis kukaan huolehtinut.
Lisäksi oli jokainen kansalainen — niinkuin Kristuksen ruumiinjuhlankin aikana on tapana — ripustanut porttinsa pieleen tai talonsa päätyyn muratein koristettuja hursteja tai seinävaatteita, joihin oli ommeltu kukkia tai henkilökuvia.
Kaikki Villers-Cotteretsin ja lähiseudun nuoret tytöt valkoisissaan, uumilla kolmivärivyöhyt ja kädessä vihreä oksa, oli määrätty ympäröimään isänmaan alttaria.
Messun jälkeen piti miesten vannoa vala hallitusmuodolle.
Villers-Cotteretsin kansalliskaarti, joka oli seissyt aseissa kello kahdeksasta saakka, odotti naapurikylien kunnalliskaarteja ja vaihtoi tervehdyksiä sitä mukaa kuin ne saapuivat.