Julkiset toimet eivät ole enää perittäviä eivätkä lahjuksien varassa. Millään kansanluokalla tai kellään yksityisellä ei ole muuta etuoikeutta kuin oikeus, joka on yhteinen kaikille ranskalaisille.
Ei ole enää valan tehneen ammattilaisen arvoja, ei ammattikuntia eikä
ammattipakkoa.
Lopuksi laki ei tunnusta luostarilupauksia eikä muitakaan sitoumuksia,
jotka sotivat luonnollisia oikeuksia ja hallitusmuotoa vastaan…»
Billot vaikeni.
Häntä oli kuunneltu uskonnollisen hartaasti ja ääneti.
Ensimmäistä kertaa kansa sai kummakseni kuulla, että sen oikeudet tunnustettiin, julistettiin kirkkaassa päivänvalossa, auringonpaisteessa, kaikkia valtiaan kasvojen edessä, jolta se ikimuistoiset ajat oli hiljaisuudessa rukoillut tätä luonnollista perustuslakia, jonka se oli saanut vasta vuosisataisen orjuuden, kurjuuden ja kärsimysten jälkeen!
Ensimmäistä kertaa ihminen, todellinen ihminen, johon yksinvallan rakennus, aatelisto oikealla, papisto vasemmalla puolellaan, oli nojannut kuusisataa vuotta; ensimmäistä kertaa työmies, käsityöläinen, maanviljelijä tunsi voimansa, arvioi kykynsä, selvitti itselleen paikan, joka hänellä oli maan päällä, mittasi varjon, jonka hän loi auringossa maahan, eikä tämä tunnustus tullut sille jonkun mielihaluaan noudattavan ylhäisen herran taholta, vaan vertaisen miehen suusta!
Ja kun Billot lausuttuaan sanat: »laki ei tunnusta luostarilupauksia eikä muitakaan sitoumuksia, jotka sotivat luonnollisia oikeuksia ja hallitusmuotoa vastaan», kun hän nämä sanat lausuttuaan päästi huudon, joka oli vielä niin uusi, että se tuntui rikolliselta: »Eläköön kansa!» kun hän levittäen molemmat kätensä painoi rintaansa vasten, veljelliseen syleilyyn, pormestarin vyöhytnauhan ja kapteenin olkalaput, niin, vaikka tämä pormestari oli vain kaupunkipahaisen pormestari ja tämä kapteeni vain vaivaisen talonpoikaisjoukon päällikkö, niin tämä periaate, jonka edustajat olivat näin vähäpätöisiä, vaikutti silti suurelta ja kaikki suut toistivat huutoa: »Eläköön kansa!» Kaikki sylit aukenivat ja sulkeutuivat yhteiseen syleilyyn, kaikki sydämet sulivat yhdeksi ainoaksi sydämeksi, kaikki erikoisharrastukset muuttuivat yhteiseksi uhraavaisuudeksi.
Tämä oli niitä kohtauksia, joista Gilbert oli puhunut kuningattarelle ja joita kuningatar ei ollut ymmärtänyt.
Billot astui isänmaan alttarilta riemuitsevan ja yksimielistä hyväksymistä huutavan joukon keskelle.