Villers-Cotteretsin soittokunta, johon naapurikylien soittokunnat olivat yhtyneet, aloitti heti veljeysliittojen sävelen, jota tavallisesti laulettiin häissä ja ristiäisissä: Missä on olla parempi kuin perheen keskuudessa?

Tästä hetkestä alkaen Ranska oli todella muuttumassa yhdeksi isoksi perheeksi. Tämän hetken jälkeen uskonnollinen vihamielisyys sammui ja maakuntain väliset ennakkoluulot lakaistiin pois. Ranskalle tapahtui mikä kerran tapahtuu koko maailmalle: maantiede sai surmansa, ei ollut enää vuoria, ei jokia ei esteitä ihmisten välillä, oli vain yksi kieli, yksi isänmaa, yksi sydän!

Tämä yksinkertainen sävel, jolla koti moinen oli ottanut vastaan Henrik IV:n ja jolla kansa nyt tervehti vapautta, aiheutti hillittömän karkelon, joka tuokiossa laajeni loputtomaksi ketjuksi ja vyörytti eläviä renkaitaan torin keskeltä siitä lähtevien katujen peräpäähän saakka.

Sitten katettiin pöytiä porttien eteen. Rikas tai köyhä, kukin toi annoksen, omenaviinipuolikkaan tai oluthaarikan, viinipullon tai vesikulhon ja koko kansa otti osaa tähän suurateriaan Jumalaa ylistäen. Kuusituhatta kansalaista aterioi saman pöydän ääressä, veljeyden pyhän pöydän ääressä!

Billot oli päivän sankari.

Auliisti hän antoi osan tästä kunniasta pormestarille ja Pitoulle.

On tarpeetonta mainita, että karkelossa Pitou keksi keinon, kuinka sai tarjotuksi kätensä Catherinelle.

Tarpeetonta on niinikään mainita, että ruokapöydässä Pitou keksi keinon, kuinka pääsi istumaan Catherinen viereen.

Mutta tyttö-poloinen oli alakuloinen. Aamupäivän ilo oli kadonnut niinkuin raikas, hymyilevä aamurusko haihtuu puolipäivän myrskyvihureihin.

Taistellessaan apotti Fortierin kanssa ja julistaessaan ihmisoikeudet hänen isänsä oli uhmannut papistoa ja aatelistoa; se uhma oli sitäkin hirveämpi kuin se tuli alhaalta päin.