XXVIII
Haukka ja kyyhky
Pitou lähti talosta tuiki hämmentyneenä. Catherinen viimeksi lausumat sanat olivat lopultakin luoneet valaistusta kaikkeen, mikä siihen hetkeen saakka oli ollut hänelle hämärää, mutta se valaistus oli sokaissut hänet.
Pitou tiesi nyt, mitä oli halunnutkin tietää, ja enemmänkin.
Hän tiesi, että varakreivi Isidor de Charny oli aamulla saapunut Boursonnesiin ja että jos Isidor uskaltaisi tulla maatilan lähettyville tapaamaan Catherinea, voisi hän saada ruumiiseensa pyssynkuulan.
Sitä ei käynyt enää epäileminen. Billotin ensi kuulemalta arvoitukselliset lauseet saivat selityksen parista Catherinen sanasta: susi, jonka edellisenä talvena oli nähty hiiviskelevän lammastarhan lähettyvillä ja jonka jo luultiin poistuneen ikiajoiksi, mutta joka oli jälleen nähty tänä aamuna Ivors-metsän tienoilla, Pariisin ja Boursonnesin välisellä tiellä, se susi oli varakreivi Isidor de Charny.
Hänen takiaan oli luodikko puhdistettu, hänen takiaan oli kuulat valettu.
Kuten näkyy, juttu alkoi olla vakava.
Pitou, joka tilaisuuden vaatiessa saattoi olla urhea kuin leijona, oli miltei aina viekas kuin käärme. Siitä päivästä alkaen, jolloin hän oli kypsynyt järkevästi ajattelemaan, ja jouduttuaan alituiseen taisteluun voutien kanssa, joiden nenän edestä hän tyhjensi aidatut puutarhat ja avopaikoilla kasvavat hedelmäpuut, sekä metsänvartijain kanssa, joiden kantapäille hän viritti paulansa ja satimensa, hän oli tottunut harkitsemaan perusteellisesti ja tekemään nopeasti päätöksen, mikä ominaisuus oli sallinut hänen selviytyä kaikista vaarallisista tilanteista niin onnellisesti kuin mahdollista. Tälläkin kerralla hän ensi töikseen turvautui nopeaan päättäväisyyteensä ja päätti heti kätkeytyä metsään, joka alkoi noin kahdeksankymmenen askelen päässä maatilasta.
Metsä on sankka ja tässä sankkuudessa on helppoa pysyä näkymättömänä ja punnita tilannetta oman mielensä mukaan.