Tämä polku yhtyi valtatiehen Bourg-Fontainen tienristeyksen kohdalla,
Kun Catherine oli valinnut tämän polun, oli Pitou selvillä, minne tyttö aikoi, niin selvillä, ettei hän enää huolinut tarkata hänen askeliaan, vaan kohdisti kaiken huomionsa niihin raollaan oleviin ikkunaluukkuihin, joiden välistä kuin linnoituksen ampuma-aukosta katseella oli esteetön näköala metsän yhdestä laidasta toiseen.
Koko tämä Billotin katseen vallitsema aukea oli ihan autio, ellei ota lukuun erästä paimenta, joka paraikaa sovitteli paikoilleen lammastarhan aitaa.
Siitä johtuisi, että heti kun Catherine, joka tosin oli miltei näkymätön mustan viittansa suojassa, ilmestyisi tälle alueelle, hän ei voisi välttää tilanhoitajan terävää katsetta.
Pitou näki ikkunaluukkujen aukenevan ja Billotin pään työntyvän raosta ulos ja pysyvän hetken aikaa siinä asennossa tarkkaavana ja liikkumattomana ikäänkuin epäilisi tässä pimeässä silmiensä todistuskelpoisuutta. Mutta kun paimenen koirat olivat juosseet tuota varjoa kohden, hiukan haukahdelleet ja sitten palanneet isäntänsä luokse, ei Billot enää epäillyt, ettei tuo varjo ollut Catherine.
Koirat olivat tunteneet hänet ja herenneet sen vuoksi haukkumasta.
On sanomattakin selvää, että Pitou käsitti tämän kaiken yhtä kirkkaasti kuin hänelle olisi jo ennakolta selitetty tämän näytelmän kaikki tapahtumat.
Hän odottikin nyt näkevänsä Billotin huoneen ikkunaluukkujen sulkeutuvan ja ajoportin pian aukenevan.
Tuokion kuluttua portti tosiaan aukenikin ja samalla hetkellä kun Catherine saavutti metsänlaidan astui Billot pyssy olalla portista ulos ja lähti vinhasti astelemaan metsää kohden Boursonnesin tietä, johon puolentoista kilometrin päässä yhtyisi Catherinen valitsema polku.
Ei ollut hetkeäkään hukattavana, jos mieli estää, ettei nuori tyttö joutuisi kymmenen minuutin perästä isänsä eteen.