Mutta yö oli niin sankka, ettei edes Pitoun pimeään tottunut silmä erottanut muuta kuin varjon, joka viiletti yli tien ja katosi rakennuksen nurkan taa.
Pitou ei hetkeäkään epäillyt, ettei se ollut Isidor, mutta hän toivoi, että varakreivi yrittäisi taloon jotakin toista tietä kuin ikkunan kautta.
Billot tuntui pelkäävän samaa, sillä hän mutisi jotakin sadattelun tapaista.
Sitten syntyi kymmenisen minuuttia kestänyt peloittava hiljaisuus.
Näiden kymmenen minuutin kuluttua Pitou terävällä silmällään erotti ihmishaamun ulkomuurin äärimmäisessä päässä.
Ratsastaja oli sitonut hevosensa puuhun ja lähestyi nyt jalan.
Pimeys oli niin sakea, että Pitou toivoi, ettei Billot huomaisi tätä varjontapaista tai huomaisi sen liian myöhään.
Hän erehtyi. Billot näki sen, sillä Pitou kuuli päänsä päällä kaksi kuivaa naksahdusta, jotka syntyvät, kun pyssyn liipasin vedetään vireeseen.
Muurin kuvetta hiipivä mieskin kuuli epäilemättä tuon äänen, josta metsästäjän korva ei milloinkaan erehdy, sillä hän pysähtyi ja koetti katseellaan lävistää yön pimeyttä, mutta hän ei nähnyt mitään.
Tämän sekuntisen pysähdyksen aikana Pitou näki pyssynpiipun ojentuvan kaivannon yli, mutta tilanhoitaja ei ilmeisestikään ollut varma osaamisestaan näin kaukaa tai hän pelkäsi erehtyvänsä, kuinka tahansa, pyssynpiippu, joka oli kohonnut nopeasti, laski jälleen hitaasti.