Onneksi kävi navakanlainen tuuli, muutoin Billot varmaankin olisi kuullut Pitoun sydämen rajun sykinnän.
Mutta sankarimme ihmeteltävän luonteen kunniaksi on mainittava, että hän oli vähemmän huolissaan henkilökohtaisesta vaarastaan kuin siitä, että tulisi vastoin tahtoaan rikkoneeksi Catherinelle antamansa sanan.
Jos varakreivi saapuisi ja hänelle sattuisi jokin onnettomuus, mitä nuori tyttö silloin ajattelisi Pitousta?
Että Pitou oli kavaltanut hänet.
Pitou piti parempana kuolemaakin kuin ajatusta, että Catherine voisi pitää häntä kavaltajana.
Mutta hän ei voinut tehdä muuta kuin jäädä sinne missä oli ja ennen kaikkea pysyä liikkumattomana. Vähäisinkin liikahdus olisi paljastanut hänet.
Neljännestunti kului eikä mikään häirinnyt yön hiljaisuutta. Pitoun viimeinen toivo oli, että jos varakreivi sattumalta tulisikin kovin myöhään, Billot kenties väsyisi odottamaan, ei uskoisi hänen saapuvan ja menisi kotiinsa.
Mutta äkkiä Pitou, joka lojui korva maata vasten, oli kuulevinaan kavionkopseen. Jos se oli hevonen, tuli se metsäpolkua pitkin.
Pian ei enää epäilystäkään, ettei se ollut hevonen. Se meni poikki tien kuudenkymmenen askelen päässä pajupensaikosta. Kuuli selvästi elikon kavioiden töminän tiellä ja kun hevosenkenkä sattumalta iski kiveen, välähti kipunoita.
Pitou näki tilanhoitajan kurkottautuvan hänen päänsä yli ja koettavan erottaa jotakin pimeästä.