Gilbert hymyili ja odotti tyynesti.
Mirabeau oli hetken kuin näiden parin kolmen tulipisaran tainnuttuina: pää oli painunut rinnalle, käsi oli rennosti vatsalla. Mutta sitten hän kohotti äkkiä päänsä ja sanoi:
»Ah, tohtori, annoitte minun tosiaankin maistaa elämäneliksiiriä!»
Hän nousi, hengitti syvään; kirkkain otsin ja kädet ojennettuina hän huudahti:
»Horjukoon vain valtaistuin, nyt tunnen itseni voimakkaaksi sitä tukemaan!»
Gilbert hymyili.
»Voitteko nyt siis paremmin?» kysyi hän.
»Tohtori», virkkoi Mirabeau, »sanokaa, mistä tätä lääkettä saa ostaa, ja vaikka minun pitäisi maksaa jokaisesta pisarasta sen kokoinen timantti ja vaikka minun täytyisi luopua kaikesta muusta ylellisyydestä tämän elämänvoiman ylellisyyden takia, niin takaan teille, että hankin itselleni tätä tulijuomaa, ja silloin, silloin pidän itseäni voittamattomana.»
»Kreivi», sanoi Gilbert, »luvatkaa, ettette ota tätä lääkettä useammin kuin kahdesti viikossa ja ettette koeta hankkia sitä muualta kuin minulta, ja tämä pullo on teidän».
»Antakaa», vastasi Mirabeau, »lupaan kaikki mitä haluatte».