»Kas tässä», sanoi Gilbert. »Mutta siinä ei ole vielä kaikki. Tehän sanoitte hankkivanne hevoset ja vaunut vai kuinka?»
»Niin on».
»No hyvä, lähtekää maaseudulle. Nämä kukat turmelevat huoneenne ilman, mutta ne puhdistavat jonkun puutarhan ilman. Päivittäinen matka maalta Pariisiin ja päinvastoin on teille terveellistä. Valitkaa, mikäli mahdollista, joku paikka mäenrinteellä, metsästä tai joen varrelta, Bellevuesta, Saint-Germainista tai Argenteuilista.»
»Argenteuilista!» huudahti Mirabeau. »Minä olenkin lähettänyt palvelijani hakemaan sopivaa maaseutuasuntoa. Teisch, etkö ole sanonut löytäneesi jostakin asunnon, joka sopii minulle?»
»Kyllä olen, herra kreivi», vastasi palvelija, joka oli avustanut Gilbertiä tämän valmistaessa lääkettä. »Olen löytänyt ihanan asunnon. Toverini Fritz suositteli sitä. Hän on kaikesta päättäen asunut siinä isäntänsä, jonkun ulkomaalaisen pankkimiehen, kanssa. Talo on nyt vapaa, ja herra kreivi voi mennä sinne milloin tahansa.»
»Missä päin se asunto on?»
»Lähellä Argenteuilia. Sitä sanotaan Marais-linnaksi.»
»Oh, tunnen paikan», sanoi Mirabeau, »erinomaisen hyvin, Teisch.
»Kun isäni karkoitti minut pois luotansa kirouksin ja kepiniskuin…
Tiedättehän, tohtori, että isäni asui Argenteuilissa?»
»Tiedän.»
»No niin, kun hän oli karkoittanut minut kotoa, harhailin usein sen kauniin rakennuksen lähettyvillä ja sanoin itsekseni Horatiuksen lailla — suokaa anteeksi, jos sitaattini on väärä — O rus, quando te aspiciam?»