»Niin, eikö olekin?» innostui Beausire sanomaan. »Herra kreivi on aatelismies ja herra kreivi käsittää, että koko aatelisto on mukana toivomassa…»
»Että se onnistuisi. Mutta yhtä varmaa on myöskin, että koko kansa toivoo sen epäonnistuvan. Uskokaa minua, hyvä herra de Beausire — käsittänette, että neuvoni on ystävän neuvo — uskokaa minua kun sanon, älkää toimiko siinä jutussa aateliston älkääkä kansan hyväksi.»
»Mutta kenenkä eduksi siis?»,
»Omaksi eduksenne.»
»Omaksi edukseni?»
»No, omaksi eduksesi tietenkin!» vahvisti Nicole. »Totisesti, oletpa tähän saakka puuhaillut riittävästi muiden hyväksi, jo on aika ajatella itseäsikin!»
»Kuulkaa, herra de Beausire, hän puhuu kuin pyhä Johannes Krysostomos. Ja muistakaa, että liikehommalla on aina kaksi puolta, hyvä ja huono, hyvä yksille, huono toisille. Olkoonpa liikehomma millainen tahansa, ei se voi olla hyödyksi koko maailmalle eikä vahingoksi koko maailmalle. Taito on lopulta siinä, että löytää oikean puolen.»
»Niinpä niin, enkä minä tiemmä ole löytänyt sitä oikeaa, mitä?»
»Ette lähestulkoonkaan, herra de Beausire, päinvastoin. Ja minä lisään, että jos itsepäisesti jatkatte samaan suuntaan — tiedättehän minulla olevan ennustajan lahjoja — jos tällä kerralla jatkatte samaan suuntaan, ei vain kunnianne ja tavoittelemanne omaisuus ole vaarassa, vaan ennenkaikkea henkenne.. Niin, niin, teidät hirtetään!»
»Monsieur», sanoi Beausire ja yritti näyttää ryhdikkäältä, vaikka pyyhkikin tuskanhikeä otsaltaan, »ei aatelismiestä hirtetä».