»Olette oikeassa, mutta saadaksenne kaulanne katkaistuksi, hyvä herra de Beausire, teidän on hankittava todistajia, mikä puuha vaatii paljon aikaa, liian paljon, niin että tuomioistuin ikävystyy ja tuomitsee teidät tilapäisesti hirtettäväksi. Te voitte nyt väittää, että koska asia on hyvä ja oikea, vähät väliä rangaistuksesta.
'Häpäisee rikos, vaan ei mestauslava',
kuten muuan suuri runoilija on sanonut.»
»Mutta…» änkytti Beausire yhä enemmän ymmällä.
»Niin, te ette liene niin kiintynyt mielipiteihinne, että haluaisitte uhrata niiden takia henkenne, sen minä kyllä käsitän… Lempo! 'Vain kerran eletään', kuten sanoo toinen, edellistä vähäpätöisempi runoilija ja minun mielestäni ihan oikein.»
»Herra kreivi», sai Beausire lopulta sanotuksi, »olen huomannut niinä harvoina kertoina, jolloin olen joutunut pariinne, että te kykenette puhumaan asioista tavalla, joka panee heikon ihmisen hiukset nousemaan pystyyn».
»Hitossa! Ei se ole tarkoitukseni», virkkoi Cagliostro. »Ettehän te sitäpaitsi ole arka mies, te.»
»En olekaan», myönsi Beausire. »Se vielä puuttuisi. Mutta sattuu olosuhteita…»
»Niin, niin, käsitän. Esimerkiksi sellainen tilanne, että takana uhkaavat kaleerit varkauden takia ja edessä häämöittää hirsipuu kansanloukkauksesta, joksi nykyisin nimitetään rikosta, jonka tarkoituksena on — lausun vain olettamuksen — ryöstää kuningas.»
»Herra, herra!» huudahti Beausire kauhuissaan.