»Mutta, kuten huomaatte, on se koitunut vahingokseni.»
»No niin. Muutamin sanoin selitän teille, mitä Oidipos oli miehiään. Olen tuntenut hänet lapsuudessaan Polybioksen hovissa ja vanhalla iällään Admetoksen hovissa. Voitte siis uskoa minun kertomaani paremmin kuin mitä hänestä ovat kirjoittaneet Aiskhylos, Sophokles, Seneca, Corneille, Voltaire tai herra Ducis, jotka ovat ehkä kuulleet hänestä puhuttavan, mutta eivät ole häntä tunteneet henkilökohtaisesti.»
Beausire teki eleen kuin aikoisi vaatia Cagliostroa selittämään omituista väitettään, että oli tuntenut miehen, joka oli maannut haudassa ainakin kolmetuhattakuusisataa vuotta, mutta hän arveli, ettei mokoman pikkuseikan vuoksi kannattanut keskeyttää kerrontaa. Hän vaimensi eleensä ja vaihtoi sen päännyökkäykseksi, joka oli sanovinaan: — Jatkakaa, minä kuuntelen.
»Olen siis tuntenut Oidipoksen. Oli ennustettu, että hänestä tulisi isänsä murhaaja ja äitinsä aviopuoliso. Koska hän luuli Polybiosta isäkseen, lähti hän salaa tämän luota ja yritti mennä Phokiiseen. Lähtöhetkellä minä neuvoni häntä karttamaan Dauliista Delphoihin vievää valtatietä ja kulkemaan vuoripolkua, jonka minä tunsin. Mutta hän oli itsepäinen, ja koska en voinut sanoa hänelle, miksi näin neuvoin, olivat kaikki kehoitukseni, joilla yritin saada hänet valitsemaan toisen tien, turhia. Tämä itsepäisyys johti tulokseen, jonka jo ennakolta tiesin. Delphoin- ja Theeban-tien yhtymäkohdassa hän tapasi erään miehen viiden orjan seurassa. Mies istui vaunuissa, jotka täyttivät koko tienleveyden. Kaikki olisi sujunut hyvin, jos mies olisi suostunut väistymään hieman vasempaan ja Oidipos saman verran oikeaan, mutta molemmat tahtoivat ajaa keskellä tietä. Mies oli kiivasluontoinen, Oidipos kärsimätön. Ne viisi orjaa heittäytyivät kukin vuoron jälkeen isäntäänsä puolustamaan ja kaikki kaatuivat toinen toisensa perään. Lopulta heidän isäntänsäkin kaatui. Oidipos astui siis kuuden ruumiin yli ja näiden kuuden ruumiin joukossa oli myöskin hänen isänsä.»
»Sepä perhanaa!» sutkautti Beausire.
»Sitten hän jatkoi matkaansa Theebaan. Tien varrella kohosi Phykion-vuori ja erään polun vierellä, joka oli paljoa kapeampi sitä tietä, jolla Oidipos surmasi isänsä, oli erään merkillisen otuksen luola. Tällä eläimellä oli kotkan siivet, naisen pää ja rinnat, leijonan ruumis ja kynnet.»
»Oho», keskeytti Beausire, »luuletteko, herra kreivi, että sellaisia kummituksia on olemassa?»
»Jätän siihen kysymykseen vastaamatta, rakas herra de Beausire», sanoi Cagliostro vakavasti, »varsinkin kun sfinksi oli kuollut käydessäni Theebaan samaa tietä tuhatta vuotta myöhemmin, Epaminondaan aikana. Kuinka tahansa, Oidipoksen aikana se eli vielä. Eräitä sen oikkuja oli asettua keskelle tietä, esittää ohipyrkijöille arvoitus ja hotaista suuhunsa ne, jotka eivät keksineet arvoituksen ratkaisua. Kun tätä menoa oli jatkunut yli kolme vuosisataa, oli ohipyrkivien lukumäärä vähenemistään vähentynyt ja sfinksin hampaat tulleet hyvin pitkiksi. Huomattuaan Oidipoksen se meni keskelle tietä ja kohotti käpälänsä ilmaisten siten, että nuoren miehen oli pysähdyttävä. 'Matkamies', sanoi se, 'olen sfinksi'. — 'Entä sitten?' kysyi Oidipos. — 'Näetkös, kaitselmus on lähettänyt minut maan päälle esittämään kuolevaisille arvoituksia. Elleivät he arvaa oikein, ovat he minun; jos he arvaavat oikein, olen minä kuoleman oma ja minun täytyy syöksyä tuohon rotkoon, minne olen tähän hetkeen saakka viskannut kaikkien niiden luut, jotka ovat tätä tietä kulkeneet.' Oidipos loi silmäyksen rotkon pohjaan ja huomasi sen olevan valkoisenaan ihmisenluita. — 'Hyvä on', virkkoi nuorukainen, 'mikä on se arvoitus?' — 'Arvoitus on seuraava', sanoi lintu-leijona: 'Mikä eläin käy aamuisin neljällä, puolipäivän aikaan kahdella ja iltaisin kolmella jalalla?' — Oidipos tuumi hetken aikaa ja vastasi sitten hymyillen, mikä teki sfinksin hyvin levottomaksi: 'Entä jos arvaan oikein, — syöksytkö vapaaehtoisesti rotkoon?' — 'Sellainen on laki', sanoi sfinksi.
— 'Hyvä, se eläin on ihminen.'»
»Mitä, ihminenkö?» keskeytti Beausire innostuneena kertomukseen kuin se olisi kosketellut hänen aikaisiaan asioita.