»Niin, ihminen, joka lapsena, siis elämänsä aamuna, ryömii nelinkontin, joka täysikasvuisena, siis elämänsä keskipäivällä kulkee kahdella jalalla ja vanhuksena, siis elämänsä ehtoopuolella kävelee sauvan turvin.»
»Ah», huudahti Beausire, »se on totinen totuus!… Sfinksi tuli puijatuksi!»
»Vallan niin, rakas herra de Beausire, niin perinpohjin puijatuksi, että se syöksyi pää edellä rotkoon huomaamatta edes turvautua siipiinsä, mikä teidän mielestänne oli epäilemättä perin järjetöntä, ja murskasi kallonsa kallioon. Oidipos jatkoi matkaansa, saapui Theebaan, näki Jokasten jääneen leskeksi, nai hänet ja toteutti siten oraakkelin ennustuksen, joka oli sanonut, että hän surmaisi isänsä ja naisi äitinsä.»
»Mutta, herra kreivi, mitä yhteyttä on Oidipoksen tarinalla naamioidun miehen juttuun?»
»Oh, paljonkin! Odottakaahan. Ensiksi te halusitte saada selville hänen nimensä?»
»Niin.»
»Ja minä sanoin, että esittäisin teille erään arvoituksen. Minä olen tosin armeliaampi kuin sfinksi enkä hotaise teitä suuhuni, vaikkette pystyisikään arvoitusta ratkaisemaan. Huomio, minä kohotan käpäläni: Kuka on se hovin ylimys, joka on isänsä tyttärenpoika, äitinsä veli ja sisariensa eno?»
»Siunaa ja varjele!» huudahti Beausire ja vaipui yhtä syviin mietteihin kuin aikanaan Oidipos.
»Kas niin, tuumikaa, etsikää, hyvä herra», sanoi Cagliostro.
»Auttakaa minua hieman, herra kreivi.»