»Sire, Versaillesissa tekin totisesti olisitte saanut sen käsityksen, ettei ole hyvä kuulua teidän ystäväpiiriinne, ja minä olen nähnyt ihan vierelläni itsensä herra Leonardin — Sèvres-sillan kapakkapahaisessa — kähertävän kaksi kaartilaisenpäätä, jotka irvistelivät pahasti siitä, että olivat tulleet tavatuiksi teidän eteishuoneessanne juuri silloin kun kelpo pariisilaisystävänne tulivat teitä tervehtimään.»
Kuninkaan otsa synkistyi ja oppipoika painoi päänsä alas.
»Mutta», jatkoi Gamain, »nyt kuuluvat asiat olevan parempaan päin senjälkeen kuin muutitte Pariisiin. Nykyisin te voitte tiemmä tehdä pariisilaisille mitä haluatte. Eikä se ole kummakaan, sillä pariisilaisenne ovat aika hölmöjä ja kuningatar niin hemaiseva kun hän on sillä tuulella.»
Ludvig XVI ei vastannut, mutta lievä puna kihosi hänen poskilleen.
Nuori oppipoika puolestaan näytti kärsivän tavattomasti mestari
Gamainin tutunomaisesta puhetavasta.
Kuivattuaan hänkin hiestyneen otsansa nenäliinalla, joka lukkosepän oppipojan nenäliinaksi oli vallan liian hieno, hän astui lähemmäs kuningasta ja sanoi:
»Sire, teidän majesteettinne sallinee minun kertoa teille, kuinka mestari Gamainilla nyt on kunnia olla teidän majesteettinne edessä ja kuinka minäkin olen teidän luonanne?»
»Kertokaa, rakas Louis», vastasi kuningas.
»Siinä sitä ollaan, 'rakas Louis', sanotaan heti», mutisi lukkoseppä. » Rakas Louis… pariviikkoisen tuttavuuden jälkeen, tavallisesta työmiehestä, oppipojasta!… Mikä minä siis olen, minä, joka olen tuntenut teidät viisikolmatta vuotta? Minä, joka olen pannut viilan käteenne? Minä, joka olen mestari. Mutta kyllä sen kelpaa, jolla on sulava kieli ja valkoiset kädet!»
»Minä sanon sinua 'kelpo Gamainiksi'. Tätä nuorukaista nimitän rakkaaksi Louisiksi', en senvuoksi, että hän puhuu kauniimmin kuin sinä, en senvuoksi, että hän pesee kätensä useammin kuin sinä ehkä sen teet — sinähän tiedät, etten paljoakaan välitä sellaisista pikkuseikoista — vaan siksi, että hän on kyennyt tuomaan sinut tänne, sinut, ystäväni, kun minulle jo sanottiin, ettet halunnut enää tulla luokseni!»