Ammattiarvot olivat: edellisen, lukkomestari, jälkimäisen, oppipoika.
Vaikkei tässä esittelyssä ollut hitusenkaan vertaa ylhäistä leimaa, riensi Ludvig XVI nuo nimet ja ammattiarvot kuultuaan ovelle sanomaan:
»Käykää sisään!»
»Tullaan, tullaan», ehätti Gamain vastaamaan tutunomaisesti, mikä ei ilmaissut yksinomaan toverinsuhdetta, vaan lisäksi mestarin oikeuden.
Oppipoika ei liene ollut yhtä tottunut seurustelemaan kuninkaallisten kanssa tai luonto oli kenties istuttanut häneen voimakkaamman taipumuksen kunnioittaa kruunupäitä, minkälaisessa asussa ne esiintyivätkin ja minkälaisessa asussa hän itse sattuikin esiintymään: kuinka tahansa, oppipoika ei vastannut mitään kuninkaan kehoitukseen, vaan jäi soveliaan välimatkan päähän mestari Gamainista takki käsivarrella ja hattu kourassa seisomaan lähelle ovea, jonka kamaripalvelija sulki heidän jälkeensä.
Hänen oli sitäpaitsi ehkä parempi tältä paikalta kuin Gamainin viereltä huomata Ludvig XVI:n väsyneihin silmiin ilmestynyt ilonvälähdys ja helpompi vastata siihen päätä nyökäyttämällä.
»Sinäkö siellä, kunnon Gamain!» sanoi Ludvig XVI. »Olen iloinen nähdessäni sinut taas. En tosiaankaan uskonut enää hyvään tahtoosi. Luulin jo sinun unohtaneen minut vallan!»
»Ja senkö vuoksi olette ottanut oppipojan?» uteli Gamain. »Olette tehnyt järkevästi, se oli teidän oikeutenne, koska kerran minä en ollut saapuvilla. Mutta ikävä kyllä», lisäsi hän pahankurisesti, »oppipoika ei ole mestari, häh?»
Oppipoika teki merkin kuninkaalle.
»Mikäs siinä auttoi, Gamain-parka?» sanoi Ludvig XVI. »Minulle kerrottiin varmana asiana, ettet halunnut nähdä minua enää läheltä etkä kaukaa. Sanottiin sinun pelkäävän maineesi jotenkuten pilaantuvan…»