»Paras herra Gamain», huomautti tuntematon, »tuo kysymyksenne todistaa huonoa muistia».
Gamain silmäili puhekumppaniaan entistä tarkemmin.
»Malttakaas hetki», sanoi hän, »minusta tuntuu tosiaankin, että olen teidät joskus nähnyt».
»Ah, niinkö?» Sepä hauskaa kuulla!»
»Niin, niin, mutta milloin ja missä? Siinäpä se.»
»Missäkö? Kun silmäilette ympärillenne, ehkä katseenne tielle osuvat esineet hieman teroittavat muistianne. Milloinka? Se on eri juttu. Meidän täytynee määrätä teille uusi annos vastamyrkkyä kyetäksenne selvittämään sen pulman.»
»Kiitos, ei», sanoi Gamain ojentaen käsivartensa, »olen saanut tarpeekseni vastamyrkystänne. Ja koska minä nyt olen lähes pelastettu, saa se riittää. Missä olen teidät nähnyt, missä? Nyt muistan, tässä huoneessa.»
»Vallan oikein.»
»Milloin olen teidät nähnyt? Malttakaas, varmaankin silloin kun kerran palasin Pariisista… salaiselta asialta. Minusta tosiaankin tuntuu», lisäsi Gamain nauraen, »että minulla on niitä asioita oikein urakkakaupalla».
»Siltä tuntuu. No, kuka minä olen?»