»Kukako te olette? Olette mies, joka maksoi juotavani, ja sikäli siis kunnon mies. Tuohon kämmeneen!»
»Teen sen sitäkin mieluummin», sanoi tuntematon, »kun lukkoseppämestarin erottaa aseseppämestarista vain kämmenen leveys».
»Hyvä, hyvä, oikein hyvä, nyt minä muistan koko jutun. Se tapahtui lokakuun kuudentena päivänä, kun kuningas palasi Pariisiin. Me puhelimine hänestä sinä päivänä.»
»Ja teidän jutustamisenne oli minusta erittäin mielenkiintoista, mestari Gamain. Sen vuoksi haluan jälleen nauttia siitä, koska muistinne nyt on ennallaan, ja kysyn siis, ellei se ole tunkeilevaa, miksi kaiken nimessä te tunti sitten makasitte pitkin pituuttanne ja poikkiteloin maantiellä parinkymmenen askelen päässä ajoneuvoista, jotka olisivat leikanneet teidät kahtia, ellen minä olisi estänyt. Onko teillä murheita, mestari Gamain, ja oletteko tehnyt kohtalokkaan päätöksen surmata itsenne?»
»Surmata itseni, minäkö? En totisesti. Miksikö minä makasin keskellä tietä loassa viruen? Oletteko varma, että se olin minä?»
»Hitossa, silmäilkää ulkoasuanne!»
Gamain katsahti vaatteitaan.
»Voi, voi, kyllä rouva Gamain nyt elämöi, sillä hän sanoi minulle eilen: 'Älä pane yllesi uutta pukua, pane vanha nuttu, se on kyllin hyvä Tuilerieihin mennäksesi!'»
»Mitä? Tuilerieihen mennäksenne? Olitteko tulossa Tuileries-palatsista, kun tapasin teidät?»
Gamain raapi päätänsä koettaen koota yhä vieläkin sekavia ajatuksiaan.