»Malttakaa toki. — 'Ahaa, Gamain', sanoi kuningas, 'sinäkö sieltä tuletkin?' — 'Niin, sire', vastasin, 'olen lopettanut työni'. — 'Me myöskin olemme lopettaneet', virkkoi hän. 'Tule mukaan, annan sinulle muuta hommaa.' — Ja hän opasti minut nopeasti työhuoneen poikki, muttei niin nopeasti, etten olisi ehtinyt huomata pöydälle levitettyä karttaa, Ranskan karttaa luullakseni, koskapa sen yhdessä kulmassa oli kolme liljankuvaa».
»Huomasitteko jotakin erikoista siinä Ranskan kartassa?» »Totta kai huomasin: kolme pitkää neulajonoa, jotka lähtivät keskeltä ja kuljettuaan jonkun matkan rinnakkain loittonivat sitten toisistaan reunoille päin. Niitä olisi voinut sanoa sotamiesjonoiksi, jotka marssivat rajalle kolmea tietä.»
»Totisesti, kelpo Gamain», sanoi tuntematon ihailua teeskennellen, »teidän terävältä silmältänne ei jää mikään huomaamatta… Ja te luulette, että kaappihomman asemasta kuningas ja teidän oppipoikanne olivatkin hääränneet sen kartan kimpussa?»
»Olen siitä ihan varma», vakuutti Gamain.
»Ette voi olla siitä varma.»
»Totta tietenkin voin.»
»Voitteko sen todistaa?»
»Se on hyvin helppoa. Neuloissa oli vahapää — yksissä musta, toisissa sininen ja kolmansissa punainen — ja kuningas piteli kädessään ja kaiveli hajamielisyydessään hampaita punapäisellä neulalla.»
»Ah, Gamain ystävä», sanoi tuntematon, »jos minä keksisin jonkun asesepän alaan kuuluvan uuden työmenetelmän, niin minäpä en päästäkään teitä työpajaani, en edes kulkemaan sen kautta, se on varma se, tai minä sidon silmänne, kuten teille tehtiin sinä päivänä, jolloin teidät vietiin äsken mainitun ylhäisen herran taloon. Ja vaikka silmänne olikin sidottu, panitte silti merkille, että portaissa oli kymmenen askelta ja että talo oli bulevardin puolella.»
»Malttakaas toki», sanoi Gamain ihastuneena osakseen tulleista ylistelyistä, »ette ole vielä perillä. Kaappi oli tosiaankin olemassa.»