Hevoset ja vaunut odottelivat isäntää, mutta Andrée tiesi hyvin, että uhkasipa isäntää millainen vaara tahansa, tämä ei lähtisi hänettä.

Hän aukaisutti portit, jottei mikään viivästyttäisi Charnyn pakoa, jos
Charny pakenisi, ja hän jatkoi odotteluaan.

Tunnit vierivät.

– Jos hän on piiloutunut jonnekin, päätteli Andrée itsekseen, — hän ei voi lähteä piilopaikastaan ennen yötä… Odottakaamme siis yön tuloa!

Yö tuli, mutta Charnyta ei kuulunut.

Elokuussa yö tulee myöhään.

Vasta kello kymmeneltä Andrée menetti kaiken toivonsa. Hän kietoi harsohuivin päänsä ympärille ja lähti.

Matkansa varrella hän tapasi joukoittain vaimoja, jotka vääntelivät käsiään, ja laumoittain aseellisia miehiä, jotka huusivat: "Kostoa!"

Hän kulki molempien joukkojen keskellä. Edellisten tuska ja jälkimäisten kiukku suojelivat häntä. Eikä sinä iltana naisille äkäiltykään, vaan miehille.

Sinä iltana naiset itkivät puolella jos toisellakin.