Tämä mies, joka on tullut kuuluisaksi kuninkaallisen lapsen julmasta kohtelusta, oli kuin henkilöitynyt herjaus. Aina kun hän tapasi vangit, hän lausui jonkun uuden hävyttömyyden.
Jos kamaripalvelija pyysi jotakin kuninkaalle, sanoi hän:
"Pyytäköön Capet yhdellä kerralla kaikki, mitä hän tarvitsee. En minä halua hänen takiaan vaivautua tulemaan ylös toista kertaa."
Rocher matki häntä. Hän ei ollut silti ilkeä luonne. Elokuun 10 päivänä hän oli kansalliskokouksen ovelta ottanut nuoren kruununprinssin syliinsä ja vienyt hänet puheenjohtajan pöydälle.
Satulaseppä Rocherista oli tullut Santerren armeijan upseeri ja sitten Templen portinvartija. Hänen yllänsä oli säännöllisesti sapöörin asetakki. Hänellä oli leukaparta ja pitkät viikset ja päässä mustakarvainen myssy, leveä sapeli kupeella ja vyössä avainkimppu.
Hänet oli pannut Templeen Manuel, pikemminkin suojelemaan kuningasta ja kuningatarta, estämään, ettei heille tehtäisi pahaa, kuin että hän itse tekisi heille pahaa. Hän muistutti lasta, joka on pantu lintuhäkin kaitsijaksi ja joka saatuaan ohjeet, ettei sallisi lintuja rääkättävän, omaksi huvikseen nyhtää niistä sulkia.
Kun kuningas halusi mennä ulos, ilmestyi Rocher portille. Mutta antoi kuninkaan odottaa ja helisteli kauan isoa avainkimppuaan. Sitten hän kirvoitti aikamoisella kolinalla salvat ja kun salvat olivat irti ja portti auki, meni hän kiireesti alas, asettui viimeisen ristikkoaukon taa ja puhalsi tupakansauhua jokaisen vangin varsinkin naisten kasvoille.
Näiden kurjien kepposten todistajina olivat kansalliskaartilaiset, jotka, näitä koiruuksia millään lailla estämättä, usein noutivat itselleen tuolit ja istuutuivat kuin mitäkin näytelmää katselemaan.
Se vain yllytti Rocheria. Hän kerskui kaikkialla:
"Marie-Antoinette oli koppava, mutta minä pakotin hänet nöyrtymään, minä! Elisabeth ja pikku tytöt ovat vastoin tahtoaan tervehtineet minua: oviaukko on niin matala, että heidän täytyy kumartua edessäni!"